Anathema - We´re Here Because We´re Here
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
PETJA SAVOILA
ANATHEMA
We're Here Because We're Here
KScope
Anatheman edellisen studioalbumin A Natural Disaster julkaisusta on kulunut seitsemän vuotta, mikä on näin laadukkaan bändin kohdalla pöyristyttävän pitkä aika.
Yhtye jäi tuuliajolle Sonyn nielaistua bändin levy-yhtiön Music For Nationsin. Jostain käsittämättömästä syystä alati keikkaileva, kriitikkojen ylistämä ja laajan fanipohjan haalinut Anathema ei kiinnostanut levylafkoja.
Goottimetallin kivijalkana aloittanut, mutta sittemmin vaihtoehtorockin oman tien kulkijaksi jalostunut Anathema ei yllätä kahdeksannella albumillaan. Levyn kappalemateriaalia on ollut kelvosti saatavilla netissä jo hyvän tovin, mutta myös sen vuoksi, että tuore albumi ei poikkea 2000-luvun alun Anathema-diskografiasta enempää kuin Picasson sininen kausi sinivihreästä.
We're Here Because We're Heren täydellistä kaarta kirkkaudessa rikkoo muutama horjahdus kappaleissa Presence sekä Hindsight, jotka pitkillä puheosuuksillaan eivät jaksa innostaa. Vastapainona levy hellittelee puhtaalla säveltaivaalla, pysäyttävimpinä esimerkkeinä Dreaming Light sekä Everything.