Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
13.02.2009 22:25
Kotiteollisuus - Ukonhauta
PETJA SAVOILA
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
KOTITEOLLISUUS
Ukonhauta
Johanna Kustannus
Kotiteollisuus, tuo Lappeenrannan AC/DC, ei horju valitsemaltaan tieltä. Ukonhauta on Kaakonkulman desperadotrion yhdeksäs studioalbumi (kymmenes, jos lasketaan mukaan vuonna 2008 julkaistu lainalevy Sotakoira) ja ennalta-arvattavuudessaan suorastaan huvittava. Mutta kuten vanha sanonta käy: jos se toimii, niin älä sörki sitä.
Kotiteollisuuden jynkystä herkistelyyn -meininki toimii kuin perjantaipullo. Luvassa on samaa vanhaa ja seuraukset ovat selvät, mutta silti se tuntuu olevan aina yhtä kivaa.
Jari Sinkkosen (rummut), Janne Hongiston (basso) ja etenkin Jouni Hynysen (kitara, laulu) spedeilyä on saatu takavuosina seurata laajemminkin mediassa. Yhtyeen ympärillä pöllynneestä ulkomusiikillisesta hulinasta huolimatta Kotiteollisuus on rakentanut sitkeästi uraa yhtenä maamme eturivin rockbändeistä.
Vuonna 2003 julkaistu albumi Helvetistä Itään räjäytti sen legendaarisen pankin. Sittemminkin yhtyeen albumit ovat myyneet systemaattisesti kultaa, vaikka kriitikoiden ylistys ei enää yhtä kiimaista ole ollutkaan.
Ukonhauta ei äkkiseltään eroa edeltäjistään sen enempää kuin tuopillinen Koffia Sandelsista. Kiekon ainutlaatuisuus onkin nyansseissa, ei perusrakenteessa.
Levy alkaa vihaisella rypistyksellä Ukonhauta. Aivottoman luukutuksen sijaan soitossa on maltettu keskittyä tarttuvaan rytmiin. Ukonhaudassa kuultavaa, suorastaan groovahtava komppi soi useammassakin rallissa ( Piru Irti, Aate).
Kakkosraita Mahtisanat on taas sitä itteään. Jyrisevä alkuriffi petaa tietä maanittelevaan säkeistöön ja lopulta portit aukeavat harmonisen kertosäkeen tieltä. Konsepti on juuri se, jolla bändi on saanut naiset lämpiämään ja poppiradioidenkin soittolistat avaamaan Kotiteollisuuden mentävän aukon.
Samalla sapluunalla mennään myös biiseissä Lemminkäisen laulu, Taivaankaunis ja Laulu on kuollut.
Selkeitä tyttöjen biisejä ovat Loveen langennut, Varjonkukka ja Taivas tippuu. Viimeksi mainitulla kuullaan Kotiteollisuudelle epätyypillistä kitarasooloilua. Kepittelystä vastaa rieskan tuottanut Mikko Karmila. Tuttua vierastyövoimaa on tarjonnut taasen myös Tuomas Holopainen, joka soittaa Ukonhaudan koskettimet.
Sanoituksissa poukkoillaan Irwinistä Yrjänään. Miehen rimpuilu systeemiä vastaan saa kontrastia korkealentoisemmasta maalailusta.
Jotain erikoisemman tavoitteluakin levyltä löytyy. Aatteessa rytmi pomppii todella rennosti ja kertsissä lähdetään yhtyeelle epätyypilliseen sarjatulimaiseen tyylittelyyn. Taivas tippuu taas on pysäyttävän kolkko, mutta viiltävän kaunis kudelma.
Kotiteollisuus on jo tässä vaiheessa vakiinnuttanut kuulijakuntansa ja heille on tämä levy kolahtaa varmasti ilahduttavan hyvin. Ukonhauta on kaivettu kuitenkin niinkin matalaksi, että maallikotkin voivat saada soitosta kiinni.