Lacuna Coil palaa kuudennella studiolevyllään tekemään sitä mitä parhaiten osaa. Edellisellä Shallow Life -albumilla bändi oli karsinut möykkäkitaravallia modernista gootahtavasta pop-metallistaan. Nyt Italian ihmeet ovat tuoneet murinasoundit takaisin. Tuloksena on taas yksi Lacuna Coil -levy joka kuulostaa periaatteessa aivan samalta kuin aiemmatkin tuotokset.
Resepti on tuttu: joka biisissä on rankempi säkeistö jota seuraa takuuvarmasti tarttuva melodinen kertosäe. Muutaman kuuntelun perusteella ainuttakaan kappaletta ei pysty nostamaan muiden yläpuolelle, sillä ne kuulostavat kaikki täysin samalta. Ihmetystä aiheuttaa edelleen laulaja Andrea Ferrolle annettu tila. Mies ei ole kovin kaksinen laulaja, eikä hän ole kehittynyt ensimmäisen levyn ajoista juuri lainkaan. Keulakuva Cristina Scabbian kujertavaa laulua kuuntelee mieluusti. Ilman häntä Lacuna Coil olisi taatusti hukkunut muiden modernia metallia esittävien orkesterien joukkoon.
Nykymetallisteilla on pakottava tarve vääntää klassikkobiiseistä hajuttomia ja mauttomia coverversioita. Lacuna Coilin käsittelyyn joutuu tällä kertaa REM:in Losing My Religion.
