Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
15.10.2010 20:19
Minä ja Ville Ahonen - Minä ja Ville Ahonen
MIKKO SILTANEN
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
MINÄ JA VILLE AHONEN
Minä ja Ville Ahonen
Pyramid/Johanna
Sain ensikosketukseni Ville Ahoseen pari vuotta sitten, kun hän lämmitteli Kauko Röyhkää ja Riku Mattilaa. Teatraalisesti esiintynyt nuorukainen onnistui tuolloin herättämään yleisön keskuudessa niin ärsytystä kuin ihastustakin, mikä on yleensä hyvä merkki.
Ei ole mikään ihme, että juuri Röyhkä innostui Ahosen musiikista kuultuaan tämän demon ja ryhtyi avustamaan debyyttialbumin materiaalin kanssa.
Onneksi hänen vaikutuksensa jää kuitenkin kosmeettiselle tasolle ja lopputulos seisoo selkeästi omilla jaloillaan.
Ahonen on pohjimmiltaan tarinankertoja, jolta löytyy kykyä luoda vahvoja tunnelatauksia. Hän ei pelkää provosoida ja kärjistää asioita laulaessaan itsemurhista, pettävästä rakkaudesta tai identiteettikriisistä. Tyyli ei varmasti maistu kaikille, mutta se ei ole tarkoituskaan.
Akustista kitaraa näppäilevän folkkarin roolia miehelle ei oikein voi enää sovitella, sillä tämä levy viettää myös rokimpaan suuntaan. Lauluntekijän taustalla on nyt oikea bändi, joka on uskaltanut sovittaa hänen kappaleitaan ronskilla kädellä.