Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
17.07.2009 17:36
Neil Young - Archives Vol. 1 (1963-1972)
TEPPO KULMALA
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
NEIL YOUNG
Archives Vol. 1 (1963-1972)
Reprise
Jos rockin klassikot usein merkitsevät elämänasenteen symbolia, kuulijan nuoruudessaan itseensä sisäistämää persoonallisuustekijää, on monen suhde, omakin suhteeni, Neil Youngiin peilikuvamainen.
Youngin esitykset kuvastuvat silmieni tuuliseen rantaan kuin epävireisen maiseman välkkyvään iltaan. Niissä yhtyvät antaumus, sadetanssi, liekehtivän yönuotion oranssi, sinipunaisten teiden hurma, alituinen pako ajasta, alituinen pako maalle, linnunohut tulkinta, kipinöissä karhea tulkinta, murtumaisillaan oleva hauras särmä, räiskyntä, vimma ja voima.
Young on luvannut arkistoa 20 vuotta. Monivaiheisten ennakointien reunustama odotus palkitaan. Kahdeksan cd:tä sisältää valtaosin tuttua aineistoa, eikä varsinaisesti yllätä. Kokonaisuutena se on aarre.
Paljolti folkpitoinen alku, Archives 1:n materiaali, on myöhempään nähden ilmava ja valoisa. Tuskaisempi ja sisäänpäin kääntyneempi vaihe käynnistyy varsinaisesti vasta Time Fades Away -albumilta (1973).
Neliosaiseksi kasvavan arkiston (osien lisänä ovat dvd- ja blu-ray -julkaisut) ykkös-cd sisältää osin kuriositeetinomaisen prologin. Kuullaan The Squiresin rautalankaa ym. 60-luvulla alkavaa, kunnes Youngin varhainen Buffalo Springfield -ryhmä on syntynyt.
Hän löytää oman, välittömän, kokeiluihin kärkkään, mutta perustoiltaan vieläkin jatkuvan ja vuosikymmeniä erityisesti Crazy Horse -yhtyeen säestämän tyylinsä. Sen kuvastavimpiin ottoihin yhä kuuluvat pitkät ja rosoiset Down by the River ja Cowgirl in the Sand soivat kronologisesti kulkevan kansion toisella cd:llä ja myöhemmin uudestaan.
Kun 70-luvulla näin mielessäni Youngin, näin sopeutumattoman romantikon, joka houkutteli samastumaan ja taisteli kuin yksinäinen intiaani kokonaista Amerikkaa vastaan. Subjektiivinen idealismi ja normien vastustus kuuluvat tähän aikaan. After the Gold Rush (1970) ja Harvest (1972) ovat arkiston keskeisin lähde.
Omaksuttu kuva Youngista ei katoa, vaikka myöhemmin luettu ja kuultu elämäkerta näyttää siistimmältä ja rauhallisemmalta kuin nuoren kuulijan murrokselle valmis mieli ainakin Rust Never Sleeps -levylle (1979) asti aikanaan halusi uskoa.
Archives 1 tarjoaa harvinaisia versioita ja runsaasti alkuperäislevytyksiä sekä kaksi myöhemmin julkaistua konserttia. Crosby, Stills, Nash & Young on paljon mukana. Yhtä kaikki, albumi poimii lauluja kuin tähdenlentoja taivaalta ja säkeneitä Vincentin maalauksista.
Youngin itkevässä äänessä ja tiukassa kitarassa, kuin kapakoiden ja katedraalien puoliväleissä viritetyissä koskettimissa, ja mielialojen värisevässä huojunnassa, ja lyhyissä rallatuksissa, ja pitkissä kitarasooloissa, akustisessa tunnelmassa, särmikkäässä sähkössä ja isoissakin orkesterisovituksissa, ja yhä tässä; tulessa ja tuulessa yhdistyy se, mikä rockissa on parasta; oma asenne ja näky.