Neil Young - Le Noise
TEPPO KULMALA
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
NEIL YOUNG
Le Noise
Reprise
Neil Youngin kitarassa soi taas massiivisuus ja sähkö. Osa levystä on melko paisuttelevaa vyörytystä. Toisaalta akustisissa jaksoissakin on sähköisyyttä ilmassa. Walk With Me ja Sign Of Love aluksi syntetisoivat Youngin raskasta sointia, jonka yllä hänen laulunsa itkuisen kuulas ääni soi yhtä raikkaana kuin aina. Oikeastaan albumi lupaa standardia Young-kansiota, mutta lopulta hän jälleen kerran valtaa kuulijan kokonaiseen teokseen, joka mielestäni on helmi hänen lukemattomien helmiensä nauhassa.
Koskettavinta Youngia kuullaan akustisessa Love And Warissa. Vilpitön tapa ihmetellä sotaa, sen jumalia ja uhreja sekä omaa tehtävää trubaduurina kaiken keskellä on vastustamaton. Toisessa keskeisessä laulussa The Hitchhiker Young kiertää uransa maisemia melko raadollisen tien maisemissa. Sen varrella vilahtelevat niin huumeet, paranoia, maalaiskaipuu, intiaanit kuin oma ja rakas perhe. Elämäkerran tulkinta on koruttoman kiehtova ja kaunis.
Young soittaa levyn yksin. Maineikas Daniel Lanois on tuottanut sen sähköisen karusti, mutta muistaen, että juuri tällaiseen Youngin herkistyneet tulkinnat tuovat vetoavan vastavoiman.