Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 26.02.2010 20:19
A A A

OSMO IKONEN - Heaven or Hell is Just a State of Mind

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

OSMO IKONEN
Heaven or Hell is Just a State of Mind
Van Gogh
Joillekin annetaan kauhalla, toisille ei ollenkaan. Korpilahdelta kotoisin oleva 29-vuotias Osmo Ikonen on saanut päällensä rekkalavallisen taitoa ja lahjakkuutta, missä niitä ominaisuuksia sitten jaetaankaan.

Paitsi säveltäjä ja sanoittaja, mies on multi-instrumentalisti jolta hoituu muun muassa viulun, pianon, basson, sellon ja rumpujen soitto. Siksipä englanninkielistä popsoulia esittävä Ikonen teki esikoisalbuminsa Stories From Within (2008) alusta loppuun asti itse sovituksia ja tuottamista myöten.

Tällä kertaa hän löysännyt lankoja sen verran, että biisien sydän on syntynyt studiossa livebändin kanssa soittaessa. Käytännössä Ikonen on kuitenkin jälleen kaiken herrana, hieman samaan tapaan kuin sukulaismies Tuomo Prättälä omilla levyillään.

Näitä kahta on vaikea olla muutenkin vertaamatta, sen verran samankaltaista on heidän tuotantonsa. Heaven or Hell is Just a State of Mind on pitkälti kariutuneen parisuhteen käsittelyä, mutta Ikonen osaa luotsata meininkiä sopivasti tanssijalkaa kutkuttavista träkeistä ( I'm Gonna Be Your Man) iisimpiin tunnelmiin ( One Last Time, Better Than Reality). Tätä albumia kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä onko Ikonen salassa musta mies valkoisessa kuoressa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa