Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.08.2010 16:54
A A A

Pekka Tuppurainen - Röd/blå

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

PEKKA TUPPURAINEN

Röd/blå

Aeon/Ilma Records
Trumpetilla aloittaneen Pekka Tuppuraisen pääsoitin on nykyään "elektroniikka". Ensin miehen suunnitelmissa oli cover-albumi David Bowien musiikista. Sitten työn alla oli radiofoninen, kylmän sodan puhetallenteiden innoittama kollaasi. Nämä teemat jäivät lopulta sivummalle, mutta pääsivät kuitenkin Tuppuraisen esikoislevyn osasiksi.

Tuntuukin, että Tuppurainen lataa ensimmäiselleen kaikki kiinnostuksen kohteensa. Nykytaidemusiikki ja vähän klassinenkin, jazz, rock, free, noise ja ambientti kuuluvat kaikki Tuppuraisen musiikkikäsitykseen.

Näin hurjaa musiikkikirjoa toteuttamaan Tuppurainen tarvitsee äärimmäisyyksiin venyvän miehistön. Pianisti Aki Rissanen, trumpetisti Magnus Broo, saksofonisti Mikko Innanen ja rumpali Joonas Riippa venyvät.

Tuppuraisen oma sampleri tilkkii aukot digitaalin sijasta analogisten sähkösoittimien ja akustisten soitinten soundeilla. Eläväinen äänikollaasi ei ole todellakaan mikään helppo satsi, mutta vastaavasti kuunneltavaa riittää pitkäksi aikaa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa