Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 11.06.2010 20:08
A A A

Pepe Ahlqvist - Näillä mailla

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
PEPE AHLQVIST
Näillä mailla

Humble House
Blueskonkari Pepe Ahlqvistin suomenkielinen albumi on laulutulkinnallisesti hieman kireä ja instrumentaalisesti ilmava. Pelkkiä juuribluesin jälkiä ei seurata. Levy taivaltaa leutojen kesäpilvien tapaan; mietteliäänä, blues-yhteyksiin aurinkoisena, osittain akustisena ja yhteensä sympaattisena.

Aloitus Heitellään leipää on albumin kokokuvaa heijastava. Mennään rantaan, viskotaan kiviä veteen. Läheiseltä tuntuvan laulun lapsuusmuistot ja herkkä kosketus tilanteeseen kiittävät lämpöisistä väreistä Pepen ja muiden soittajien lisäksi erityisesti Ninni Poijärven ja Mika Kuokkasen taustalaulua. Sitä kuullaan edelleen muun muassa samanhenkisellä, isältä pojalle osoitetulla Mun poikani mun -kappaleella.

Vaikuttavaa on ammattitaito, kaikkiaan, ja erikseen tyylikkäissä kitaroissa ja tunnelmoivissa puhaltimissa. Samoin Timo Kiiskisen ja Teppo Nuorvan koruttomasti ilmaisevissa lyriikoissa sekä Ahlqvistin tinkimättömyydessä yhtenäisen teoksen suuntaan.

Albumin soulvivahteista liu'utaan sulavasti balladinomaiseen otteeseen, mikä ehkä yllättävästikin luo lopulta koko kotoisen blueslevyn ilmanalaa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa