Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
19.03.2010 19:22
POETS OF THE FALL - Twilight Theatre
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
PETJA SAVOILA
POETS OF THE FALL
Twilight Theatre
Playground
Omaan, kirkkailla väriliiduilla väritettyyn, mutta öisin mustaakin mustemmaksi muuttuvaan todellisuuteeni Poets of the Fall nousi hitin Illusion & Dream myötä. Ihmettelin, että onpa kaverilla hyvä lauluääni ja mistäs päin Amerikkaa tämä bändi on?
Voitte siis kuvitella äimistykseni, kun selvisi, että bändi onkin Helsingistä. Tankeroenglannista ei laulussa ole häivääkään, soitto ei naarannut ugrilaisen melankolian pohjamutia ja lyyrikat haastoivat kokenuttakin anglofiiliä. Mikäs outolintu se tällainen Poets of the Fall oikein on?
Sittemmin tuo orgastinen löytämisen fiilis on haihtunut, vaikka bändin debyyttilevyn Signs of Life (2005) toinen megahitti Lift sai yhtä lailla hihkumaan ilosta. Myöhemmät hittitarjokkaat kuten Carnival of Rust (2006) tai Locking Up the Sun (2006) eivät onnistuneet tavoittamaan tuota ensin mainittujen biisien kultaista leikkausta, jossa koukuttava melodia, pidäkkeetön energia ja moitteeton tyylitaju loivat sen täydellisen rockbiisin.
Vuonna 2003 muotoutunut Poets of the Fall on yhtä kuin Marko Saaresto (laulu), Markus "Captain" Kaarlonen (synat ja muu tekninen vimpaimisto) ja Olli Tukiainen (kitara). Keikalla ringissä on kolme muutakin jätkää.
Ydinbändin biisintekotavoista johtuen Poetsien soitto on kellontarkkaa ja soundi jopa kliininen. Tästä on jaksettu mankua jokaisessa PotF-levyarviossa. Rockissa kun pitäisi olla rosoakin. Itse olen hieman eri mieltä. PotF:n ultramelodinen poprock toimii kuin junan vessa vaikka levyllä puolet bändistä koostuu sekvenssereistä ja rumpukoneesta. Musiikin ydin on iskevissä melodioissa sekä Saareston karismaattisessa laulussa. Ei kaiken tarvitse olla niin juurevaa ja rosoista ja muhevan alkukantaista.
Twilight Theatre on PotF:n neljäs studioalbumi. Ytimekkäästi summattuna levy sisältää sen yhden (melkein) naaman sulattavan hitin, läjän semi-toimivia ralleja sekä jokusen introspektiivisen tunnelmapalan.
Levy lyö ässän pöytään heti kärkeensä. Videosingle Dreaming Wide Awake on sitä parhautta, mitä PotF pystyy tuottamaan. Energiaa, melodiaa ja komeaa laulua vyöryy mutkattomalla eleganssilla.
Sääli, että loput levystä ei yllä avausraidan päräyttävälle tasolle. Laiskanpuoleiset lauleskelut kuten Change tai 15 Min Flame eivät jaksa innostaa, vaikka viimeksi mainitussa iskevä bridge-osio onkin.
Osasyy biisien vetelyydestä lankeaa ylenpalttiselle jousien käytölle, joka tuntuu ikävästi korvanneen sähkökitaran. Ilmavuus on muuttunut hölskymiseksi ja soitto on ylipäätään pykälää liian iisiä. Kompaktimpi ja räväkämpi sovitus olisi tehnyt ihmeitä useammallekin biisille. Loppupuolelta levyä löytyy vielä muutama parempi veto, kuten kertosäkeessä ryhdistäytyvä Dying to Live sekä haikean kaunis slovari Heal My Wounds.