Kaikukasti - Kaikukasti
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
MIKKO SILTANEN
KAIKUKASTI
Kaikukasti
Stupido Records
Suomireggae syntyi vuosituhannen alussa. Arktiset rastafarit roikkuivat aikansa mediassa ja katosivat lopulta takaisin maan alle, mutta onneksi itse musiikki elää ja kehittyy edelleen. Yksi tuoreimmista tulokkaista on turkulainen Kaikukasti, joka ei nimestään huolimatta ole mikään dub-akti.
Kahdeksanhenkinen kokoonpano kuvailee musiikkiaan "proggaeksi", eli kyseessä on progressiivisen rockin ja jamaikalaisen soundin ristisiitos.
Kaikukasti on pienestä rönsyilystä huolimatta varsin perinteinen reggaeyhtye, eikä lainkaan hassumpi sellainen. Soitto rullaa tyylikkäästi, rytmit ovat oivaltavia, ja mikä tärkeää, laulaja Velimatti Vuorion tulkinnasta löytyy voimaa ja omaperäistä otetta.
Bändi on kuitenkin haukannut debyytillään hiukan liian ison palan. Jämäkän alun jälkeen Sudetonkinko, Väritaivas ja Syntymys tuntuvat turhalta täytteeltä, ja vielä pahemmin metsään menee laimea Joose Keskitalo-pastissi Valkoista viivaa.