Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 16.07.2010 22:13
A A A

Ed Kowalczyk - Alive

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

ED KOWALCZYK

Alive

Edel
1990-luvun loppupuolella ainakin Yhdysvalloissa megasuosiota nauttineen Liven solisti ja pääasiallinen biisinkirjoittaja Ed Kowalczyk on saanut vasta nyt valmiiksi ensimmäisen soololevynsä. Julkaisuajankohta ihmetyttää, sillä vaikka Live olikin toiminnassa aina viime vuoteen asti, ei siitä kukaan tuntunut kiinnostuvan enää vuoden 1999 The Dolphin's Cry -hitin jälkeen.

Jo Live oli melko hajutonta ja mautonta post-grungea, mutta tällä soololevyllä Kowalczyk on saanut aikaiseksi niin mitäänsanomatonta collegerockia, että täytyy kummastella miten tätä kukaan edes suostuu julkaisemaan. Kowalczyk yrittää kovin olla ajattelevan miehen Jon Bon Jovi, mutta epäonnistuu siinäkin täydellisesti. Musiikista ei saa fiksua sillä, että laulaa mukasyvällisistä asioista käyttäen myötähäpeää herättäviä loppusointuja. Mukaan ängetyt hengellisen heräämisen teemat ovat laulajalle itselleen varmasti tärkeitä, mutta miksi hän tuputtaa niitä kuulijoille?

Bonuksena mukana tulevalla dvd:llä Kowalczyk esittää kappaleista akustisia versioita, jotka viimeistään paljastavat biisien heikkouden.

AKI LEHTI

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa