Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
12.02.2010 18:05
Stam1na - Viimeinen Atlantis
PETJA SAVOILA
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
STAM1NA
Viimeinen Atlantis
Sakara
Tyynellä valtamerellä kelluu Euroopan mantereen kokoinen lautta muoviroskaa. Tämä on Viimeinen Atlantis ja täyttä todellisuutta.
Pikajunalla helvettiin on ollut yksi kantaaottavien rock-yhtyeiden kestoaiheista. Suomen kirkkaimman thrash metal -yhtye Stam1nan neljäs albumi Viimeinen Atlantis maalaa lopunajan merkkejä. Paskasammiossa lietteen pinta on kohonnut jo yli kriittisen rajan, mutta ihminen tuijottaa skeidan pinnalla lilluvalla uimapatjallaan matka-tv:stä realitya roskaruokaa mussuttaen.
Jos kuulija ei jaksa ottaa maailman painoa harteilleen, kolisee Viimeisen Atlantiksen ketterä rymistely ihan sellaisenaankin, ilman Antti Hyyrysen nokkelaa lyriikkaa. Kitarat tekevät syöksylentoa läpi riffien pilvikerrosten piittaamatta vauhdilla lähestyvästä meren pinnasta.
Ilmaa kiitoon tuovat yhtyeen tuoreimman virallisen jäsenen, Emil Lähteenmäen syntikat, mutta ärhäkästä tykityksestä luopumatta. Poikkeuksena on albumin päättävä komea nimibiisi, jolla bändi pistää parastaan stemmoissa ja epätodellisessa tunnelmoinnissa.
Viimeinen Atlantis on todennäköisesti vuoden paras kotimainen metallilevy.