UMO - Beauty and the beast: UMO plays the music of Pekka Pohjola
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
PENTTI RONKANEN
UMO
Beauty and the beast: UMO plays the music of Pekka Pohjola
UMO Recordings
Mitenkäs toimii Pekka Pohjolan, tuon vuonna 2008 kuolleen progejazzfuusion mestarin musiikki big band -sovituksina? Voi pojat, liki sanattomaksihan tämä vetää. Vielä kerran uutta Pohjolaa, ja aivan huipputasoista.
Ylen UMO-arkistojen aarteita kaiveleva levysarja maistuu jo lähtökuopissaan merkittävältä kulttuuriteolta. Osuvammin sarjaa ei olisi voinut aloittaa.
Kaikki levyllä kuultava musiikki on tuttua Pohjolan pienyhtyelevyiltä.
UMO tuo uusia ulottuvuuksia hienoihin sävellyksiin, mutta säilyttää samalla Pohjolan musiikin parhaat kvaliteetit täysimääräisinä.
Pohjolan progejazzissa yhdistyy isojen muotojen hallinta iskevään melodiikkaan.
Hienosta kollektiivisesta onnistumisesta huolimatta suurin ilonaihe levyllä menee yksilöpalvonnan puolelle. Olipa upeaa, että vielä kerran pääsi kuulemaan Pohjolalta ennen kokemattomia bassosooloja. Sähköbasso nousee tämän tästä päärooliin ison orkesterin puristuksesta. Pohjolan parhaat solistiset hetket tällä levyllä ovat soittimen upeinta historiaa.