Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
19.02.2010 17:43
Pete Parkkonen - I´m an Accident
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
PETJA SAVOILA
PETE PARKKONEN
I'm an Accident
SONY MUSIC
Tätä menoa Pete Parkkonen on polttamassa uraohjuksensa polttoaineen vauhdilla loppuun. Miehen kakkosalbumi I'm an Accident jatkaa näet samalla sillisalaattilinjalla kuin esikoispuraisukin (
First Album, 2009): sekalainen seurakunta säveltäjiä on raapustanut tähtemme laulettavaksi sekalaisen setin biisejä, jossa ratsastetaan enemmän päivän soundeilla kuin taiteellisella näkemyksellä.
Tällä sapluunalla Parkkonen ei rakenna itselleen uskottavaa diskografiaa vaan tuomitsee tuotantonsa ikuisuudeksi automarkettien viihdeosastojen alelaareihin. Ensi vuonna kukaan ei muista tätä levyä.
Mutta mehustellaan hetki kiekon hyvillä puolilla. Keskiössä on, niin kuin pitääkin soolotuotannossa, Pete Parkkosen ääni, joka hurmaa semikäheällä charmillaan niin kuin aina. Parkkosen ääni ei ole järin muuntautumiskykyinen, mutta sopii geneerisellä poprock-klangillaan useimpien kevyen musiikin lajien tulkintaan.
Kolikon kääntöpuolelta kurkkiikin sitten sellainen mörkö, että jossain vaiheessa Parkkosen on tähän taistoon ryhdyttävä, jos mielii ohjata uransa sellaisille raiteille, joille esimerkiksi hänen Idols-finalistikaverinsa Anna Puu on omansa onnistunut tuuppaamaan.
Näiltä ammattisäveltäjiltä tilattavat biisit ovat nimittäin kokonaisuuden kannalta niin sekavaa noppasoppaa, että on mahdoton sanoa, mitä genreä Pete Parkkonen edes edustaa. Kun kukaan ei pidä huolta taiteellisesta kokonaisuudesta, ovat albumit mitä sattuu. Nämä mittatilaustyöt ovat sangen usein myös täysin hengettömiä tekeleitä. Popsäveltämisen liukuhihnatyöläiset harvoin vuodattavat biiseihin sydänvertaan samalla tavoin kuin artisti itse.
I'm an Accidentilta löytyy biisejä mm. Peten veljeltä, Ville Parkkoselta, Disco Ensemblen kitaristi Jussi Ylikoskelta, Parkkosenkin bändissä soittaneelta Smak-kitaristi Henri Saloselta sekä läjältä pohjoismaisia sekä englantilaisia hittipajoja.
Napakammin levyllä potkivat kiekon alkupään raidat. Ville Parkkosen säveltämä vauhdikas Hit the Ground, kohti kertosäettä kasvava elektrodisco-henkinen In Too Deep, indie-rock/post punk -veto All She Said sekä Salosen säveltämä rehellinen rockralli The Sound of Me Breaking Down.
Tosin kaikissa edellä mainituissakin biiseissä soundit ja ennen kaikkea laulu olisivat kaivanneet rutkasti lisää rosoa ja alapäätä. Suurin osa biiseistä on ylipäätään niin vetelää soosia, että ei näistä jaksa innostua edes analyyttisemman kritiikin puitteissa.
Levyn piinaavimman renkutuksen titteli menee kasari-synth pop -henkiselle Getting Awaylle. Putsaisin kernaammin korvani palavalla sädetikulla kuin kuuntelisin tätä raivostuttavan tyhjänpäiväistä tekelettä enää mikrosekuntiakaan.
I'm an Accidentin hiotut pop-soundit ja ihannevävypoika-rock on räätälöity kuulijakunnalle, jolle lempiartistin vakanssi on kuukausittain vaihtuva pesti. Heitä ei vinhasti vanhenevat soundit tai biisien tyhjänpäiväisyys haittaa ja näissä puitteissa tuore Parkkonen onkin ihan toimivaa settiä.