Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
04.09.2009 19:32
Viikate - Kuu kaakon yllä
PETJA SAVOILA
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
VIIKATE
Kuu kaakon yllä
Ranka Recordings
Jahas, tuoreella Viikate-albumilla tehdään sitten pilaa kahdesta maineikkaasta instituutiosta: Kouvolasta ja Neuvostoliitosta. Kouvostoliiton laulun sanoitusten ydin menee tosin yli hilseen: "Vaikka olen kuollut ja kuopattu, niin eipä tunnu missään."
Riimihän viittaa siihen, että kylmäksi kapsahtaminen aiheuttaisi tapahtuman keskushenkilössä normaalisti kovin harmillisia tuntemuksia. Eikös nimeen omaan tässä terminaalitiloista äärimmäisessä maallisten huolten paino lakkaa rassaamasta kokonaisvaltaisesti ja perin äkkiä?
Leikki sikseen, Viikatteen kahdeksas albumi esittelee kymmenen uutta rallia, joista ei puutu jylhiä soundeja, heleää rautalankakitaraa, melankoliaa, suloista murhetta ja hirtehistä huumoria sekä ennen kaikkea sitä reipasta rock'n'rollia.
Kun alavireisen virren Kouvostoliiton laulu ensimmäisen säkeistön viimeiset sävelet haipuvat, mäjähtää käyntiin perityypillinen Viikate-paahto. Elämä kuin vyöryttää rivakan tempon saattelemana kirkkaan kitaraintron, dempaten kompatun säkeistön ja kuulaan kauniin kertosäkeen.
Kravattipakossa nykäistään solmua kireämmälle ja tahti sen kuin kiihtyy kuin aaveratsastajat olisivat kintereillä. Eräs kaunis päivä on enniomorriconemaisessa jyhkeydessään parasta Viikatetta vuosiin ja levyn ehdottomia helmiä.
Mutta sitten alkaa kone yskiä. Myöhempien aikojen CMX:n hengessä tehty vetelä balladi Avoimen maan äärellä on joutavanpäiväistä tunnelmointia, jota en soisi tältä yhtyeeltä enempää kuulevan.
Singleksikin lohjennut Aaveissa vainko olet mun on niin ikään valitettavan väsynyt tekele. Viina, terva ja hauta on jo pykälää asiallisempaa renkutusta, mutta tästäkään kappaleesta ei tunnuta otettavan täyttä teho irti. Biisin pohja toimii, mutta intensiteetti ei riitä.
Korpi alkaa stam1namaisen kolkolla tunnelmoinnilla ja jatkuu alkuosan mukaisesta raskaana ja tummana, mutta myös kiivaana. Kitaroinnissa kuuluu paikoin Iron Maiden, paikoin Peer Günt ja koko komeutta tahdittavat hirtehiset lyriikat. Vaikka Korvella on pituutta kahdeksan minuuttia, biisi kiitää alusta loppuun elohopeamaisella notkeudella ja viiltävällä kiukulla.
Nimibiisi Kuu kaakon yllä on neuvoa-antavan tyhjentämisen verran hitaampi veto, mutta vaihteeksi osuvampaa Viikatetta. Säkeistön matkaan saatteleva kuiva kitarakomppi vaihtuu kertosäkeen melodiseen ylenpalttisuuteen, joka toimii kuin kirves ainaiseen valitukseen.
Kuu kaakon yllä esittelee Viikatetta ehkä monipuolisimmillaan, mikä on sinänsä ihan mielenkiintoista ja virkistävää, mutta laajalla kaarella huitoessa osuu välistä vääräänkin. Levy toki toimii, mutta keskikohdan tyhjänpäiväisyys olisi antanut ennemminkin aineksia toiseen ep:hen kuin kokopitkään.