Palloliitto jännittää Madonna-keikan pilaavan nurmen
STT
Popmusiikin kaikkien aikojen menestyneimpiin artisteihin lukeutuva Madonna konsertoi Helsingin Olympiastadionilla 12. elokuuta.
Edellisen kerran Madonna nähtiin Suomessa vuonna 2009. Silloin yhdysvaltalainen tähti houkutteli Helsingin Jätkäsaareen 85 000 katsojaa.
Madonna alkoi saavuttaa listojen kärkipaikkoja 1980-luvun puolivälissä muun muassa kappaleillaan Like A Virgin, Material Girl ja Into The Groove.
Liput Madonnan stadionkonserttiin tulevat myyntiin 14. helmikuuta Lippupalvelussa.
Palloliitto odottaa jännittyneenä loppukesään, millaisessa kunnossa stadionin nurmi on Madonnan ja Bruce Springsteenin stadionkonserttien jäljiltä.
Miesten maajoukkue aloittaa MM-karsintapelinsä syyskuussa. Madonnan jälkeen nurmella on vajaat neljä viikkoa aikaa toipua.
- Meillä on vähän huonoja kokemuksia konserteista. Esimerkiksi U2:n konsertin jälkeen nurmi oli huono, Palloliiton toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen sanoi.
Lipponen muistutti, että Palloliitolla ja Stadion-säätiöllä on sopimus siitä, että nurmi on priimakunnossa pelipäivinä.
Stadion-säätiön mukaan nurmi suojataan konserteissa hyvin.
