Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.08.2010 10:50
A A A

"Mä tarvitsen julkisuuden ja näkyvyyden"

Maria lähti ensimmäisenä Big Brotherista

Jyväskyläläislähtöinen Maria tippui Big Brother -kilpailusta. Maria on 22-vuotias helsinkiläistynyt promootiotyöntekijä, jonka tavoitteisiin kuuluu Marian omien sanojen mukaan muun muassa tyylikkäät miestenlehtikuvat.

Maria ei ollut yllättynyt lyhyestä urastaan talossa. Hän kertoi jäähyväisvideolla tienneensä, että hän ei viihtyisi talossa kovin kauaa.

- Syy miksi hain koko paska ohjelmaan on yksinkertaisesti se että jos haluan jatkaa hommia viihdealalla niin mä tarvitsen julkisuuden ja näkyvyyden, Maria kirjoitti blogissaan jo ennen ohjelman alkua.

Jyväskyläläiskatsojat eivät toivottavasti ehtineet Mariaan talossa kiintyä. Vaan eipä Maria ole itsekään entiseen kotikaupunkiinsa kovin rakastunut.

- Alunperinhän en ole Helsingistä kotoisin..en ees kehtaa kertoa mistä, niin kauhea häpeäpilkku se on menneisyydessäni että en voi sanoa sitä ääneen, Maria kirjoitti blogissaan entisestä kotikaupungistaan huhtikuussa.

Keski-Suomea talossa edustaa vielä Jyväskylän Sepän lukiossa opiskeleva 19-vuotias Ksenia. Marian kanssa samalla kertaa sai häädön myös helsinkiläinen Jani.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Viihde