Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.04.2009 21:43
A A A

Suomalaiset matkalla huipulle

Mount Everestillä nyt jopa ruuhkaa

Kolmisen viikkoa sitten matkaan lähtenyt suomalaisretkikunta on ohittanut puolivälikorkeuden Mount Everestin valloituksellaan. Yhdeksän miehen ryhmä saapui 5 400 metrissä sijaitsevaan perusleiriin viime sunnuntaina. Perusleirissä, josta varsinainen kiipeily vasta alkaa, ryhmä jatkaa elimistön sopeuttamista ohueen ilmaan.

Ennen 8 848 metrin korkeudessa sijaitsevaa huippua miehet joutuvat perustamaan neljä yläleiriä, joiden rakentamiseen ja varustamiseen kuluu noin kuukausi.

Kohti huippua ryhmä lähtee toukokuun puolivälissä. Matka etenee leiri kerrallaan. Paluumatka koittaa toukokuun lopussa, ja Suomessa miehet ovat kesäkuun viidentenä.

Laskuvarjojääkärikillan retkikunta on onnistuessaan ensimmäinen suomalainen ryhmä, joka kiipeää maailman korkeimmalle vuorelle. Ryhmän lääkärin johdolla retkikunta tutkii ihmisen toimintakykyä ääriolosuhteissa sekä testaa suomalaisten varustevalmistajien tuotteita.

Viime päivinä perusleirissä on ollut melkein tungosta, sillä huippua tavoittelee 30-40 muutakin ryhmää. Suomalaiset ovat saaneet naapureikseen ruotsalais-espanjalaisen, intialaisen ja kroatialaisen retkikunnan. Öisin pakkanen on laskenut yhteentoista, mutta hyvät varusteet ovat pitäneet miehet lämpimänä.

Parhaillaan miehet odottavat Khumbun jäävirran yli kulkevan reitin avautumista, jotta yläleireihin saataisiin kannettua noin 500 kiloa tarvikkeita. Muutaman osallistujan pieniä sopeutumisoireita lukuunottamatta retkikuntalaiset voivat hyvin.

Ryhmään kuuluvat vantaalainen palomies Tomi Myllys (johtaja), espoolainen kuntovalmentaja Arri Leino, tamperelainen erikoislääkäri Heikki Karinen, espoolainen valmennuskonsultti Mikko Vermas, veikkolalainen insinööri Juha Ohtonen, joensuulainen opiskelija Jussi Rahomäki, helsinkiläinen yrittäjä Timo Kemppainen (Jyväskylä-juuret), mikkeliläinen kiinteistönvälittäjä Esa Pietiläinen sekä yrittäjä Antti Inkinen Suur-Hollolasta.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Viihde