Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.03.2012 20:37

Muistatko tämän nettinäkymän?

Laajakaista on nykyisin yleispalveluvelvoitteiden mukainen perusoikeus siinä missä puhelinpalvelu tai posti. Vuonna 1996 tilanne oli toinen, ja nettiyhteys löytyi harvasta taloudesta.

Keskisuomalainen oli kuitenkin jo tuolloin verkossa, mutta varsin eri näköisenä kuin nykyään.

Wayback Machine -palvelun avulla pääsee tutustumaan vuosien varrella arkistoituihin verkkosivuihin. Sivu tarjoaa kiehtovaa ajanvietettä ja nostalgiaa, mutta muistuttaa samalla, että verkosta harva asia katoaa jäljettömiin. Onpa sivuston tallentamia sivuja käytetty Yhdysvalloissa oikeusjuttujen aineistonakin.

Käy tutustumassa tästä linkistä ainakin teknologisella mittarilla muinaishistorialliseen ksml.fi -osoitteeseen vuodelta 1996 Wayback Machinen sivuilla! Joko tuolloin käytitte Keskisuomalaisen verkkosivuja, tai nettiä ylipäänsä?

Keskustelua aiheesta

Enpä muista tuota nettinäkymää, mutta huomattavasti yksilöllisemmän näköinen se on, kuin nykyiset, jotka ovat kuin olisivat kaikki samasta formaatista. Itse tein ensimmäiset sivuni vuotta myöhemmin, eikä lähellekkään samanlaista löytynyt mistään. Nyttemmin lähes kaikki yksityisten sivut on blogeja, ...

Viihde

Uusi Olavi Virta esiintyy Lutakossa 30.10.2014 17:29 (30.10.2014 17:44)
Ismo Leikola nappasi maailman hauskimman tittelin 27.10.2014 20:13 (28.10.2014 10:59)
Suomen ensimmäinen kissakahvila avataan Tampereelle 27.10.2014 09:25 (27.10.2014 09:31)
Pete oli illan paras 26.10.2014 21:10
Katso Ismo Leikolan finaalikeikka tästä 25.10.2014 18:44 (27.10.2014 20:06)
1

Seuraa meitä Facebookissa