Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
20.06.1995 15:39
MIKKO VOUTILAINEN
Nada-yhtye 18.6.1995
Nada-yhtye Jyväskylän Kesän konsertissa Tanssisali Lutakossa 18.6.1995.
Eero Hämeenniemi, piano ja sävellykset, Pentti Lahti, saksofonit, Heikki Nikula, bassoklarinetti, John Storgårds, viulu, Eerik Siikasaari, basso, Markus Ketola, rummut.
Ei Nada-yhtyeen musiikki erityisen vaikeaa ole. Mutta vaativaa se kyllä on.
Kuulijalle tarjottiin äärettömän keskittynyttä soittoa, joka oli lisäksi soinnillisesti selkeää. Muusikoiden taitotaso, sekä yksilöinä että yhtyeenä, oli huikea. Musiikillinen ajatus oli kirkas.
Silti: kuuntelin konserttia enemmän kiinnostuneena tarkkailijana kuin emotionaalisesti mukana eläen. Oli jotenkin hankala päästä "ringin sisään", kokemaan konkreettisesti virittyviä fiiliksiä.
Nada muodostuu soittajista, jotka tulevat kahden genren parista, jazzista ja klassisesta. Jazz-maailman edustajiksi voidaan lukea Lahti, Siikasaari ja Ketola. Hämeenniemi ja Storgårds ovat aivan keskeisiä klassisen musiikin tekijämiehiä Suomessa. Heikki Nikulaa ei ehkä tunneta niin laajalti, mutta mies on instrumentalistina säväyttävä: huomasin toistuvasti ihastelevani bassoklarinetin sointia.
Rajanveto esimerkiksi klassisen ja jazzin väliin on tietyissä tapauksissa turhanpäiväinen. Soittajat vierailevat jo sujuvasti eri "leireissä".
Nada on tästä osuva esimerkki. Musiikki ei ole sitä, että klassisen puolen kaverit soittavat jazzia tai päinvastoin - he soittavat Nada-musiikkia yhtyeenä, joka lisäksi kannustaa jokaisen soittajan persoonallista ilmaisutapaa.
Vaikka musiikilliset suuntaviivat tulivatkin Hämeenniemeltä, keskiössä oli silti enemmän muusikoiden vuorovaikutus, se kuinka he hakivat henkistä yhteyttä, kuuntelivat toisiaan ja reagoivat toistensa soittoon.
Materiaali oli monipuolista; ohjelmistossa oli niin jazzin, bluesin kuin modernin konserttimusiikinkin aineksia, konsertin lopussa myös intialaista viritystä. Nada vei kuulijan aivan sinne rajamaille, jossa hiljaisuus alkaa; toisaalta esimerkiksi Penan shamaanisaksofonissa intensiteettiä lisättiin aina väkevään hurmokseen asti.