Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 14.02.2008 17:33
A A A

Omin käsin pelionneen

Ei ole kovin harvinaista, että nuori mies haaveilee omasta arcade-pelihallipelistä. Useimpien kohdalla haave päätyy kaltaistensa joukkoon toteutumattomien hautuumaalle, jotkut harvat saavat pelin lahjaksi tai ostavat sellaisen itse. Ja sitten on jokunen Jouni Lindellin kaltainen olohuoneinsinööri.

- Ajatus on lähtöisin jostain vuosien takaa, ajattelin, että joskus haluaisin omistaa kolikkopelin, Lindell, 27, pohtii.

Niistä lähtökohdista käynnistyi reilu puolitoista vuotta sitten hänen Pacman-projektinsa.

Rahaa meni parisen sataa euroa, työtuntien yhteissumma kasvoi kolminumeroisille lukemille, mutta oma pelikone valmistui. Sivussa syntyi blogi.

- Rakentaessa huomasin, että kaverit kyselee koko ajan. "Mitä sä nyt oot tehnyt", samoja juttuja sai selittää moneen kertaan. Ajattelin, että kirjaan nettiin, niin saavat sieltä katsoa, Lindell taustoittaa.

Blogin lukijamäärät vaihtelevat päivitystiheyden ja ulkoisten apujen mukaan. Suomen johtava vekotinblogi Hilavitkutin kirjoitti lokakuussa Pacman-projektista ja Lindellin lukijamäärä kipusi muutamaksi päiväksi tuhansiin.

Ekologista nikkarointia

Kaikenlainen nikkarointi on kuulunnt pelikonemies Lindellin harrastuksiin pienestä pitäen. Hän aloitti takavuosina informaatioteknologian opinnot, mutta lopetti ne liian teoreettisina lyhyeen. Työhistoriasta ei varsinaisia sähköasennushommia löydy, vaan pelikoneinsinöörinä Lindell on itseoppinut.

- Ihan yritys-erehdys-touhua tämä on ollut, paljon on käräytelty elektroniikkaosia. Mutta kun suunnittelee hyvin ja terve maalaisjärki toimii, ei suurempia ongelmia ole, hän väittää.

Ei hänen projektiinsa kuitenkaan ihan jokapojan maalaisjärki riitä. Valmiina osina Lindell on hankkinut vain ohjaimet ja rahamekaniikan, muu on tehty itse tai irrotettu muualta. Hänen pelikoneitaan voi jopa mainostaa laatusanalla ekologinen.

- Melkein kaikki osat ovat kierrätyskamaa. Monitoriksi tulee tuo, kun meille tulee uusi, Lindell sanoo ja osoittaa hyllyssä nököttävää televisiota.

- Kabinetin kotelo on tehty Chevroletin vanhoista kattopahveista ja lipastosta, jonka raahasin roskakatoksesta. Elektroniikassakin on paljon roskiin matkalla ollutta tavaraa, mies listaa.

Kekseliäisyys on tee-se-itse-tyylin elinehto.

Perhe-elämän reunaehdot

Lindellinkin tapauksessa miehen harrastus vaatii pitkää pinnaa naiselta. Ohjelmaa arkeen tuovat kaksi pientä lasta, ja lisäksi miehen verstaana toimii pienkerrostalokaksion olohuone. Varsinaista varastoa keskeneräisen työn säilömiseksi ei ole.

- Makuuhuoneessa nämä oli jossain vaiheessa, mutta siitä tuli sanomista. Nyt säilytetään pikkuvessassa, joka ei ole koskaan ollut käytössä, mies naurahtaa.

Kavereiltaan olohuoneinsinööri Lindell on saanut vain positiivista palautetta, eikä kukaan kuulemma ole ihmetellyt projektin mielekkyyttä. Puolison kanssa on kuulemma vähän kiikun kaakun.

Pelifriikki Lindell ei ole itse ollut koskaan, suurimmat intohimot liittyvät rakentamiseen.

- Kaverit hakkaa mut kaikissa peleissä. Mutta jos ei pärjää peleissä, niin voipahan päteä muuten.

Vuosi sitten valmistunut Pacman päätyi Raumalle vaihtokaupassa kevytmoottoripyörään. Pelikoneesta luopuminen toi paitsi tilaa, myös luvan uuden projektin aloittamiseen.

- Kyllä se vanhakin ihan toimiva peli oli, mutta piti saada suurempi ja parempi. Yksi kaveri sanoi, että firma pystyyn ja alat rakentamaan niitä ammatiksesi. Mutta kun ei väkisin tarvitse vääntää, pysyy motivaatio, ulkoasun toteuttajaksi opiskeleva Lindell tuumaa.

Koneen sydämenä toimii pc, jota ohjaa kolikkopeliemulaattori Mame. Se on käytännössä käyttöjärjestelmän alla toimiva ohjelma, joka kääntää kolikkopelin pelitiedostot pc-ymmärrettävään muotoon.

- Kun tämä tulee valmiiksi, sitten rakennetaan uutta ja isompaa. Autopelisimulaattori olisi hieno, jos löytäisi jostakin semmoset tilat, missä pystyisi tosissaan rakentamaan. Hommaisi autonromun, sahaisi sen neljään osaan ja tekisi siitä hytin autopelille, pelikonemies visioi.

Rajana on perhe-elämän reunaehtojen ohella vain luovuus.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Viihde