Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.11.2009 11:54
A A A

Paris Hilton poseeraa uudessa Raamatussa

Pyhäinhäväistys vai kulttuuriteko?

Maailmalla kohua herättänyt The Book - Uusi testamentti on nyt ilmestynyt myös suomeksi. The Book on nykyajan kuvaraamattu. Aikakauslehden muotoon painetun julkaisun välissä Uuden testamentin tekstit soljuvat koskemattomia.

Muuten kaikki onkin toisin.

Perinteiseen Raamattuun verrattuna The Book pursuaa kuvia, isoja, hätkähdyttäviä, jopa sokeeraavia.

Sivuilta löytyvät muun muassa prinsessa Diana, Angelina Jolie, Paris Hilton, Muhammed Ali sekä monta muuta julkkista, joiden persoona tai teot on linkitetty irtokuvatekstein johonkin tiettyyn Raamatun kohtaan.

Suomen suurimman seurakunnan, Jyväskylän seurakunnan, kirkkoherra Jukka Keskitalo tutustui tämän päivän kuvaraamattuun Keskisuomalaisen pyynnöstä.

- Aika raflaavahan tämä on ulkoasultaan, mutta samalla korkeatasoinen, hän totesi.

Yhtä kuvaa Keskitalo jäi erityisesti miettimään. Keskellä Korinttilaiskirjettä mies ja nainen vaihtavat kielisuudelmia. Keskitalo ei tuomitse kuvaa siksi, että se olisi raaka, asiaton tai muuten törkeä, vaan koska se antaa yksipuolisen vaikutelmanRaamatun kohdasta, jossa puhutaan uskosta, toivosta ja rakkaudesta.

- Tietyt kuvat, kuten tämä suutelukohtaus, tulkitsevat kapeasti Raamatun tekstiä, jolloin kristillinen sanoma yksinkertaistuu liikaa.

Keskitalo harmittelee, että muutamilla muillakin sivuilla kuvan ja Raamatun tekstin yhdistelmä on voimakkaan visualisoinnin takia irronnut asiayhteydestään.

- Islamilaisessa maailmassa näin railakas kuvallinen tulkinta Koraanista koettaisiin pöyristyttävänä.

Katso The Bookin kuvia tarkemmin http://bibleilluminated.com/

Lue lisää lauantain Keskisuomalaisesta



Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Viihde