Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
05.08.2010 17:11
Limbo
Marko Ahonen
Ovatko pelit taidetta? Kysymys on typerä. Yleisesti hyväksytään, että esimerkiksi kaikki kansien väliin painettu ja valkokankaalla näytettyei ole taidetta. Joten pelitkään eivät välttämättä ole taidetta. Mutta Limbo sitä kuitenkin on. Aina välillä joku pikkurahalla tehty independent-julkaisu nousee omaperäisyytensä ja toteutuksensa ansiosta hypen huipulle. Juuri nyt tuo peli on Xboxin Arcade-nettikaupasta saatava Limbo.
Peli ei selittele mitään. Pikkupoika heitetään suoraan synkkään metsään. Hän kulkee 2d-maisemissa jatkuvasti oikealle ja yrittää pysyä hengissä. Käytännössä poika hukkuu, tippuu kuolemaan, astuu ansaan tai hirviö tappaa hänet. Pelaajan tehtävä on keksiä, miten kuolema voitaisiin uudella yrittämällä välttää.
Kun käytössä on vain hyppy ja yleinen aktivointinappa, ongelmien luulisi olevan helppoja. Limbossa kuitenkin riittää haastetta. Pelin nerokkuus on siinä, että kun oikean lähestymistavan lopulta keksii, reaktio on aina sama: "Tietenkin! Olisihan tuo pitänyt tajuta."
Limbo on käytännössä lähes mustavalkoinen peli. Miljöö ja pelihahmot kuvataan silhuetteina, tai voisi niitä varjoinakin pitää. Tunnelma on erittäin vahva, suorastaan maanisdepressiivisen pelottava. Peli on lyhyt, mutta juuri siksi sitä myydäänkin netissä 1200 Microsoft-pisteellä (noin 14 euroa).
Limbo (Xbox 360).