Toy Story 3
Jarmo Pitkänen
Menestyselokuvien maineella ratsastavien lisenssipelien taso on parantunut muutaman vuoden aikana hurjasti. Aiemmin itsevarma kriitikko saattoi tylyttää elokuvalisenssillä ratsastavan pelin rahastukseksi ilman tunnontuskia, mutta viime aikoina pelijulkaisijat ovat heränneet panostamaan myös elokuvapeleihin.
Lisääntynyt panostus näkyy pelien tasossa, joka on noussut keskinkertaisesta hyväksi. Mukaan mahtuu myös todellisia mestariteoksia. Disney Pixarin tuoreimpaan leluanimaatioon perustuva Toy Story 3 ei yllä elokuvapelien kärkikastiin.
Suurimmat ongelmat löytyvät ohjattavuudesta. Pelihahmon kontrollointi on vaikeaa ja hankala pelattavuus syö peli-iloa. Pelin teemat ja tehtävät on suunnattu lapsille, mutta monipuoliset aivopähkinät tarjoavat sisältöä myös aikuiseen makuun. Graafinen ulkoasu on perustasoa. Myös äänimaailma hoitaa asiansa, mutta ei herätä suuria tunteita puoleen tai toiseen.
Pelin parasta antia on kahden pelaajan yhteistyötila, jossa tehtäviä ja tavoitteita voi suorittaa yhdessä. Yhteistyömahdollisuus pidentää pelin elinikää, mutta nostaa kokonaisuuden vain keskitason paketiksi.
Toy Story 3 (testattu: PS3, saatavilla myös: Xbox 360, PC, Wii, PSP, Nintendo DS)