Ubisoft Assassin's Creed: Revelations
Johannes Valkola
PS3, PC, Xbox 360
Joka jouluiseksi julkaisuksi paisunut Assassin's Creed -toimintaseikkailusarja jatkaa viihdyttävällä linjalla, mutta osoittaa myös tarvetta muutoksiin.
Assassin's Creed: Revelations pidentää Ezio Auditoren tarinaa. Tällä kertaa peli sijoittuu 1500-luvun Istanbuliin, sankarin myöhäisvuosiin.
Pelattavuus noudattaa tuttua kaavaa: harmaapartainen Ezio on edelleen väkivahva akrobaatti, joka liikkuu ketterästi esteiden yli, kiipeä hetkessä seiniä pitkin ja loikkii katolta toiselle. Myös hiiviskely ja salamurhaaminen kuuluvat asiaan.
Pelaaminen on antoisaa, sillä hahmoanimaatio, ohjattavuus, kenttäsuunnittelu ja nettipeli vakuuttavat mahdollisuuksillaan. Lisäksi kaunis grafiikka huokuu upeasti aikakauden tunnelmaa. Nämä ovat vahvoja ja puoleensavetäviä ansioita, mutta Revelationsin kokonaiskuva ei ole kuitenkaan puhtoinen. Aiempia puutteita ei ole korjattu: etenkin heppoinen tarinankerronta, toistuva tehtävärakenne ja kehno pelirytmi latistavat kokemusta.
Erot konsoliversioissa ovat pieniä, mutta maininnan ansaitsee PS3-versio, jonka mukana tulee ensimmäinen Assassin's Creed ilmaiseksi.
