Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.03.2010 16:16
A A A

White Knight Chronicles

Roolipelit ovat menestyneet digitaalisessa pelihistoriassa loistavasti. Ensimmäiset tarinaa sekä vahvaa ja kehittyvää päähahmoa hyödyntäneet tuotokset nähtiin jo kymmeniä vuosia sitten. Tekniikan kehityttyä pelit ovat laajentuneet vaikuttaviksi taidonnäytteiksi, joiden tiheät tarinat ovat viihdyttäneet miljoonia pelaajia.

Viime aikoina roolipelien ystäviä on hemmoteltu useilla loistavilla uutuuksilla. Tuleva pelivuosi lupaa lisää herkkua, mutta Level-5-pelistudion White Knight Chronicles ei laadultaan yllä kärkikastiin.

Baldorin valtakuntaan sijoittuva peli kertoo murhayritysten ja kuningasperheen kriisin sävyttämän kertomuksen. Mukaansatempaavaa ja syvällistä juonta odottava pelaaja pettyy raskaasti, sillä kevyesti kasatun paketin tarina ei pysy kasassa.

Yksinpelitarinan vastapainoksi tehtäviä on mahdollista suorittaa yhdessä muiden ihmispelaajien kanssa. Yhteistyö verkon kautta toimii hyvin, mutta peliseuraa on tarjolla niukasti.

Kauniit, laadukkaasti toteutetut maisemat ja hyvä ääninäyttely pitävät pelitunnelmaa yllä. Heikon taistelujärjestelmän aiheuttamaa ärsytystä ne eivät kuitenkaan korvaa.

White Knight Chronicles (testattu: PS3).

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa