Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 31.08.2010 12:06
A A A

Prinsessa-elokuva mietityttää psykiatreja

Prinsessa-elokuva tarjoilee katsojalle mielisairaiden hoidon hurjaa menneisyyttä: insuliinisokkeja, sähköhoitoa ja alkoholin pakkojuottoa.

– No, menihän se vähän överiksi, vaikka toisaalta kertoo psykiatrian tieteenalan nuoruudesta, kommentoivat Prinsessa-elokuvan ennakkonäytökseen kutsutut psykiatrian ammattilaiset.

Jo eläkkeellä olevat johtava ylihoitaja Mauri Nordberg ja johtava ylilääkäri Kalevi Mäkelä tulivat alalle 1960-luvulla. Shokeeraavien hoitojen kuvausta ammattilaiset eivät katso hyvällä.

– Esimerkiksi sitä sähkösokkien kuvausta. Nykyäänkin käytetyn hoitokeinon rajua esittämistä ei olisi tarvittu juonen takia, Mäkelä arvioi.

Ensi-iltansa syyskuussa saava elokuva kertoo tositarinan Anna Lappalaisesta, joka tuodaan Kellokosken mielisairaalaan 1930-luvulla. Harhansa mukaan hän on kuninkaallinen Buckinghamin palatsista.

– Joka sairaalalla on oma prinsessansa, pienessä mittakaavassa. Meillä eräs potilas lääkitsi 1970-luvulla aamuisin hoitoväen lääkepurkistaan, koska piti itseään lääkärinä, Nordberg kertoo.

Elokuvassa on ammattilaisten mukaan kuitenkin myös paljon hyvää.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Viihde