Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
22.08.2010 11:38
Katso myös kuvasarja lauantailta
Sade päätti Jyväskylä Rockin
Petri Kaikosuo
Säätiedotusten mukaan Jyväskylä Rockissa olisi pitänyt sataa koko päivän, mutta taivas alkoi repeillä vasta kahdeksan jälkeen illalla Irinan soittaessa. Comebackia tekevä Suomi-räpin uranuurtaja Raptori ja death metalin tienraivaaja Amorphis saivat soittaa pienessä tihkussa, ja illan päättänyttä Jenni Vartiaista yleisö katseli jo ihan rehellisessä vesisateessa. Ja katseli loppuun asti.
Väkeä oli tullut paikalle suunnilleen perjantain verran, reilut 3 700. Tänä vuonna päälava oli aseteltu osoittamaan Vuorilammelle eikä meluvalituksia tiettävästi tullut.
- Myös tämä alue tuntui toimivan näin paremmin, arvioi festivaalipromoottori Arde Jokinen, joka aikoo tuoda rockin Laajavuoreen jälleen ensi vuonna.