Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
03.10.2008 13:37
Stam1na ja The Republic Of Desire 8.3.2008
ANSSI KOSKINEN
Heti alkuun on myönnettävä, etten ole koskaan suuremmin lämmennyt Stam1nan progressiiviselle thrash metalille. Kotikuuntelussa se on tuntunut liian kliiniseltä ja takakireältä.
En kuitenkaan alkaisi kiistelemään asiasta Lutakon ääriään myöten täyttäneen yleisön kanssa. Väenpaljoudesta huokui sen verran ääntä ja energiaa, että tanssisaliin mahtui naistenpäivänä vain yksi totuus - Stam1na on Suomen paras livebändi.
Erittäin hyvän shown hassuilla tarroilla tapetoitu orkesteri esittikin, vaikka vain reilun tunnin mittaisesta keikkasetistä jäi puuttumaan monia toivottuja kappaleita. Tiiviys oli ehkä vain hyväksi, koska sahaus ei alkanut puuduttamaan missään vaiheessa. Moni jäi kuitenkin kaipaamaan esimerkiksi Kadonneet kolme sanaa -hittiä.
Lemiläiset aloittivat loogisesti tuoreen Raja-albuminsa avausraidalla Hammasratas. Raja on otettu vastaan varovaisen myönteisesti, mutta aiempaa suoraviivaisempi ja siistitympi ilmaisu ei ole ihastuttanut kaikkia. Livenä uudet kappaleet iskivät tajuntaan tehokkaasti ja soundissakin oli riittävästi rähinää.
Stam1na ei ole unohtanut polyrytmisiä harmonioita, mutta uudemmissa ralleissa sinne tänne säntäilevä kohkaus on taipunut suoremmaksi kaahaamiseksi. Se miellyttää ainakin bändin tuotantoa huonommin tuntevan korvaa.
Rauhallisempikin hetki mahtui ohjelmistoon, kun setin loppupuolella soitettiin slovari Vartijaton. Parin nopeamman rallin jälkeen oli aika poistua takavasemmalle ja palata sitten takaisin vinguttamaan Hurriganesin Get on -mukaelma. Encorena vedettiin vielä Viisi laukausta päähän, Väkivaltakunta ja lopuksi uudelta levyltä Muistipalapelit. Viimeksi mainittu ei joutunut kalpenemaan vanhempien keikkasuosikkien rinnalla.
Laulaja Antti Hyyrynen oli tuttuun tapaansa hyväntuulinen ja rempseä huonon huumorin linko. Lemiläisiä lämmitellyt lappeenrantalainen The Republic of Desire oli kaikkea muuta.
Jääkylmää ja teollista metallia vyöryttänyt bändi loi erittäin vahvan tunnelman etäännyttävällä ja tuskaisella esiintymisellään. Laulaja Kalle Lindberg tuijotti tyhjästi eteensä ja raakkui sanoja, jotka epäilemättä kertoivat pientä ihmistä jauhavista suurista rattaista ja muusta epämiellyttävästä.
Rumpali Matti Jarvan työskentely oli todella brutaalia, mutta yksityiskohdiltaan rikasta. The Republic of Desiren industrial flirttailee herkullisesti sekä black metalin että ebm:n kanssa. Lämmittelijä oli niin erilainen Stam1naan verrattuna, että kontrasti oli mainio.