Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.09.2008 12:36
A A A

Täällä määrään minä

Vuosi sitten helsinkiläinen Riku Vassinen, 26, sai klassisesti tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Kaksihenkisen markkinointitoimisto Holy Mountainin toimitusjohtajana toiminut Vassinen kuuli, että amerikkalainen MySpace-sivusto aikoi rantautua Suomeen ja etsi projektille suomalaista pyörittäjää.

- Myyntimies kun on, piti tuokin katsoa. Alkuperäinen ajatus oli, että MySpace ulkoistaisi homman meille, mutta myyntipalaveri kääntyikin rekrypalaveriksi ja he halusivat palkata meikäläisen, Vassinen muistelee.

Nyt hän isännöi MySpace Suomen huomaamatonta toimistoa Helsingin Sörnäisissä. Työt alkoivat viime lokakuussa ja sivusto lanseerattiin virallisesti joulukuussa. Ensimmäiset viikot Vassinen pyöritti sivustoa toimiston remontin vuoksi keittiössään Viiskulmassa.

- Internet-firman etu on se, että silloinkaan, kun tein kotona keittiössä kaiken sen, mitä Suomen MySpacessa tapahtui, en ollut missään vaiheessa yksin - paitsi ehkä fyysisesti, Vassinen sanoo.

- Vaikka toimistolla on fyysisesti yksin, takana on kuitenkin aika iso koneisto.

Vassinen on MySpacen ainoa kokopäiväinen työntekijä Suomessa, hänen apunaan toimii kaksi osa-aikaista. Lähimmät kollegat ovat Tukholmassa, Oslossa ja Kööpenhaminassa. Yhtiön kasvuvauhti on ollut hurja: alle viisi vuotta sitten Yhdysvalloissa perustettu MySpace lanseerattiin Englantiin vähän yli kaksi vuotta sitten, nyt se on paikallistettu jo 29 maahan.

"Itsensä ilmaisun väline"

MySpace on pohjimmiltaan käyttäjien väliseen vuorovaikutukseen perustuva internet-yhteisö. Aktiivisia käyttäjiä on Vassisen mukaan maailmanlaajuisesti 115 miljoonaa ja Suomessa reilut 200 000.

Musiikki on MySpacen valtti, kilpailu käyttäjien nettiajasta käy kiivaana erityisesti Facebookin kanssa.

- MySpace on itsensä ilmaisun väline. Aika monella se juttu on bändi, mutta se voi olla joku muukin harrastus. Eikä tämä ole mikään kokis vai pepsi -valintatilanne, että kun käyttää yhtä, ei voisi käyttää muita. Eri palveluilla on eri käyttötarkoituksia, Vassinen huomauttaa.

- Sitä paitsi meilläkin on paljon käyttäjiä, joita ei kiinnosta musiikki ollenkaan. Emme voi olla vain musiikkisivu, vaikka meidät tunnetaan aika pitkälti juuri siitä.

Puhutaan silti itsepintaisesti musiikista, koska nykyään ei juuri törmää bändeihin, jotka eivät hyödyntäisi MySpacea - monet ovat jopa siirtäneet internet-eksistenssinsä tyystin viihdejätin hoteisiin.

Tähtien tekijä?

MySpacen kultakimpale ja suurin markkinointivaltti on Lily Allen, brittilaulaja, joka singahti tähteyteen saatuaan levytyssopimuksen MySpace-suosionsa ansiosta. Massasuosio ei kuitenkaan synny internetissäkään tyhjästä.

- Aina voi miettiä, kuinka spontaania mikäkin loppujen lopuksi on. Kyllä me seurataan artisteja, jotka käyttävät aktiivisesti MySpacea ja joilla on hyvää musiikkia, ja kyllä me pyritään heitä jeesaamaankin. Ei meillä esimerkiksi Suomessa kuitenkaan ole aikaa lähteä leipomaan tyhjästä tähteä, Vassinen sanoo.

- Mulle tulee 5-10 mailia päivässä, joissa pyydetään, että "nostakaa meitä". Joihinkin niistä tartutaan.

MySpacen etusivu on musiikkimaailmassa tätä nykyä hyvin merkittävä markkinapaikka. Esimerkiksi Disco Ensemblen uusi levy keräsi Suomen ja Saksan MySpace-sivujen tarjoamalla huomiolla yli 150 000 ennakkokuuntelua, mikä tuo monta potentiaalista ostajaa lisää. Volyymit kasvavat markkina-alueen mukaan.

MySpace on kaupallinen sivusto ja etusivulle nostettavat artistit sovitaan levy-yhtiöiden ja artistien kanssa. Suoranaisessa talutusnuorassa MySpace-vetäjä ei kuitenkaan ole.

- Verkossa me ollaan isoimpia musiikkikanavia ja tietysti mainstream-kanava, mutta kun ollaan nimenomaan verkossa, voidaan nostaa uusiakin tulokkaita. Se on tietyllä tavalla se polttoaine. Mun päävastuu tässä työssä on kuitenkin, että kävijämäärä kasvaa, joten totta kai esillä pitää olla isoja artisteja.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Viihde