Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
17.02.2011 18:38
Takaisin lähtöpisteeseen
MIKKO SILTANEN
Viikate, Murheen laakso plays Mana Mana, Lyijykomppania
Lutakossa 16.2.
Sammumista vastaan taisteleva kravattikaulainen herrasmies oksentaa miltei jalkaani ja pihalla kiertää taskumatti. Tunnelma Viikatteen juhlakeikalla oli kuin suoraan entisaikojen tanssilavalta.
Tämä sopi hyvin yhtyeen tyyliin. Kotimaisesta kaihosta ja iskelmäromantiikasta ammentava metalliyhtye oli keskiviikkona laittanut parasta päälle, sillä heillä oli aihetta juhlaan. Bändi aloitti keikkauransa tasan kymmenen vuotta sitten Tanssisali Lutakosta ja nyt he saivat elää tuon hetken uudelleen täpötäyden salillisen kanssa. Laulaja Kaarle Viikate vitsaili, että ainoastaan silmälasien sangat ovat vaihtuneet kuluneen vuosikymmenen aikana.
Poikkeuksellinen keikka tarkoitti myös poikkeuksellista ohjelmistoa. Aluksi nelikko perkasi alkuaikojensa tuotantoa aina ensimmäisestä demosta lähtien. Tämänkaltaiset kuriositeetit eivät aina ole musiikillisesti järin mielenkiintoisia, mutta niille löytyy tilausta kovimpien fanien keskuudessa.
Ilta oli vanhan mallin mukaan jaettu kahteen settiin, mutta valitettavasti osa yleisöstä taisi harhautua, ja poistui paikalta jo ensimmäisen lopussa.
Toinen setti piti sisällään tuoreempaa tuotantoa ja sieltä löytyivät myös suurimmat hitit. Kuu kaakon yllä, Kuolleen miehen kupletti ja Pohjoista viljaa olivat sitä Viikatetta, mitä suurin osa yleisöstä janosi.
Juhlien kattaus sisälsi myös kaksi vanhan liiton orkesteria, joista kumpikin on vaikuttanut omalla esimerkillään päivänsankareiden tekemisiin. Ensimmäisenä esiintynyt Lyijykomppania ei ole aiemmin koskenut vanhempien kokoonpanojensa materiaaliin, mutta päätti nyt tehdä poikkeuksen. Fanit saivat nauttia keikan lopuksi nauttia Viimeinen voitelu -levyn biiseistä.
Vieläkin harvinaisempaa herkkua tarjosi Mana Mana -miehistöstä koottu Murheen Laakso. Bändi vyörytti ilmoille täyden setin aikaa sitten hajonneen kulttiyhtyeen tuotantoa. Suurin kysymysmerkki oli edesmenneen laulaja Jouni Mömmön tontti. Nyt mikrofonin varteen nojaili Kimmo Kuosmanen, joka suoriutui vaikeasta tehtävänsä vaivattoman oloisesti. Hänen tulkinnassaan oli samaa raskasmielisyyttä ja surua, joka tekee alkuperäisistä versioista niin vaikuttavia.