Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.03.2010 12:27
A A A

Anna näkee elämän parhaat puolet

Oikeastaan aika ärsyttävä tyyppi tämä Anna. Joku raja pitäisi olla optimismilla ja pirteydelläkin. Koko perheelle sopiva kanadalaissarja Anna ystävämme (Anne of Green Gables) nähdään ties kuinka monetta kertaa. Sarja on toki tv-klassikko. Anna ystävämme perustuu Lucy Maud Montgomeryn suosittuihin Anna-kirjoihin.

Anna ( Megan Follows) on kasvanut orpokodissa, missä hän on oppinut sanomaan asiat suoraan. Anna uskoo kaiken kääntyvän aina parhain päin, ja hänellä on valtavasti mielikuvitusta.

Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun Prinssi Edwardin saarelle. Sisarukset päättävät ottaa maatilalleen adoptiolapsen, pojan, koska pojasta olisi eniten apua maatöissä. Vahingossa he saavatkin unelmointiin taipuvaisen Annan.

Anna ystävämme
TV1 klo 11.10

Rachel Zoe vaatettaa muita

Sarjauutuus Stylisti Rachel Zoe (The Rachel Zoe Project) kertoo naisesta, joka kertoo ammatikseen muille, mitä vaatteita pitäisi pukea päälle. Kaikenlaista turhanpäiväistä jotkut ihmiset tekevätkin työkseen.

Rachel Zoe on ammattikuntansa superjulkkis, koska hänen työsarkaansa ovat Hollywoodin elokuvatähdet. Elokuvakaupungin kauneimmat naiset Keira Knightleytä ja Anne Hathawaytä myöten ovat Zoen asiakkaita.

Lisäksi Zoe on brändännyt itsensä. Zoe-kamaa löytyy monta eri sorttia, esimerkiksi koruja, käsilaukkuja ja erilaisia asusteita. Zoe elää työlleen ja hänellä on jatkuva kiire. Ihan kuin kysymys olisi oikeasti tärkeästä työstä. Bravo-kanavalla Zoen tv-sarjaa on nähty jo kolmen esityskauden verran.

Stylisti Rachel Zoe
Sub klo 21.00

Ilman kalaa nähdään nälkää

Ulkolinja esittää tuhoisasta ylikalastuksesta kertovan brittiraportin Kalastuksen loppu? Mikäli kalastusta ei merkittävästi vähennetä, loppuvat kalat vuoteen 2048 mennessä, ennustavat tutkijat. Kalaravinnon puute johtaisi myös massiiviseen nälänhätään. Tutkiva toimittaja Charles Clover kohtaa dokumentissa poliitikkoja ja julkkisravintoloitsijoita, jotka eivät tunnu piittaavan aiheuttamastaan vahingosta. Cloverin seuranaan on entinen tonnikalafarmari Roberto Mielgo, joka yrittää nykyisin taistella ylikalastusta vastaan.

Ulkolinja: Kalastuksen loppu?
TV1 klo 21.50

Naiset vailla elämän tarkoitusta

Olen kuullut muutoin ihan järkevistä ihmisistä, jotka seuraavat innolla reality-sarjaa OC:n täydelliset naiset (Real Housewives of Orange County). Totta onkin, että sarjassa on jotakin autokolarimaisen kiehtovaa.

Ei Etelä-Kalifornien viiden varakkaan perheen kotirouvan elämä sinällään ihmeellistä ole. Se on vain täydellisen kliseistä ja pinnallista. Eikö kukaan ole kertonut näille naisille, että he elävät tosielämässä, eivät saippuasarjassa?

Naisille on ritch girl -kampaukset, valkaistut hampaat ja muovitissit. Teennäinen hymy on päällä jatkuvasti. Ilmeisesti se kytketään päälle heti aamulla nappia painamalla. Päivät kuluvat shoppaillen, juoruillen ja ulkonäöstä huolehtien. Kukaan ei mainitse koskaan mitään älykästä tai omaperäistä. Sarja palaa ruutuun toisen esityskauden uusintajaksoin.

OC:n täydelliset naiset
Sub klo 14.15

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Televisiossa tänään