Fraktaalitutkimus on vasta alussa
Fraktaalit ovat kauniita mutta eivät vain sitä. Tietokoneella tuotetut geometriset fraktaalikuviot ovat avuksi myös lääketieteessä ja luonnontieteissä. Tulevaisuudessa niiden toivotaan auttavan syövän ja sydänsairauksien havaitsemisessa. Fraktaalit ovat yhä nuori tieteenala, jossa on yhä valtavasti tutkittavaa.
Prisma: Fraktaalien maailma
TV1 klo 19.00
Kuoleman rajoilla ensiapuasemalla
Jimin uusi sarja Ensiapuasema kuulostaa kovin samalta kuin TV2:n Ensiapuosasto. Brittisarjassa Ensiapuasema seurataan ensihoitajien työtä niin sairaalassa kuin tien päälläkin. Ensiapuosasto on kuitenkin käsikirjoitettu fiktio ja Ensiapuasema reality-sarja, jossa välillä hypätään myös pelastushelikopterin kyytiin. Jokainen onnettomuus ja sairastapaus on elämän ja kuoleman kysymys. Aloitusjaksossa moottoripyöräilijä on jäänyt kuorma-auton alle ja ratsastaja on pudonnut hevosen selästä.
Ensiapuasema
Jim klo 18.40
Kelteillä on mielikuvitusta
Kelttikansoilla on aina ollut avoin suhde yliluonnolliseen. Kuusiosainen uusintana nähtävä sarja Kelttimytologiaa kertoo kelttiläisistä hirviöistä ja yliluonnollisista henkiolennoista. Aloitusjakson teema on demonit. Niistä esimerkiksi Púca ja Caorthannach voivat olla yhteydessä ihmisiin, väitetään. Tulevissa jaksoissa käsitellään lohikäärmeet, kuoleman enteet, keijut, jättiläiset ja noidat.
Kelttimytologiaa: Demonit
Yle Teema klo 23.05
Sairaalaelämää kengurumantereelta
TV2:n sarjauutuus Ensiapuosasto (All Saints) tulee Australiassa. Kotimaassaan sarja alkoi jo vuonna 1998, ja sitä on tehty jo melkein 500 jakson verran. Meillä sarja alkaa viidennestä tuotantokaudesta.
Tapahtumapaikka on Sydneyn esikaupungissa sijaitsevan All Saints Western General Hospital -sairaala. Tällä kertaa lääkärit ovat statisteja, ja päärooleissa ovat hoitajat. Varsinkin ylihoitaja Terri Sullivanin, joka johtaa kiireistä vuodeosastoa lempinimeltään Varaventtiili. Kaikkia hoitoa tarvitsevat myös hoidetaan, joten henkilökunnalla on jatkuva kiire ja se joutuu joustamaan.
Tyylilaji on jossakin saippuasarjan ja sairaaladraaman puolivälissä. Suuria tunteita ja tragiikkaa ei säästellä. Myöhäinen lähetysaika on hieman kummallinen, mutta jaksot ovat nähtävissä 30 päivän ajan myös Yle Areenassa.
Ensiapuosasto
TV2 klo 23.30
Villilohessa on mystiikkaa
Luonnossa syntyneiden lohien määrä on romahtanut Itämerellä, koska suuret lohijoet on padottu. Vain Tornionjoki virtaa yhä vapaana ja tarjoaa lohelle kutupaikkoja. A-studion reportaasi seuraa lohen kutumatkaa ohi kalastajien verkkojen, rysien ja koukkujen, Ahvenanmaan vesiltä Tornionjoelle.
Lohi herättää vahvoja tunteita sekä harrastaja- että ammattikalastajissa. Suurin syy on se, että kalastaja joutuu rehkimään usein kymmeniä, jopa satoja tunteja saadakseen lohen veneeseensä.
EU kielsi Itämerellä ajoverkkokalastuksen kaksi vuotta sitten. Aikaisemmin kalastajat pyydystivät suurimman osan lohista ajoverkoilla, niiden ruokailualueilla. Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin.
A-studio
TV1 klo 21.00