Hullu juttu -sarjassa ei kosiskella lainkaan
Kakkosen rohkeahko asiaohjelmien sarja Hullu juttu aloittaa 2. tuotantokautensa syyskuun alussa. Uusia jaksoja nähdään kymmenenä perättäisenä maanantai-iltana. Varsinkin niille katsojille, joille tämä virallisen "totuuden hauska haastaja" ei ole vielä tuttu, esitetään ensin kooste Hullu juttu best of viime syksyn parhaista paloista. Kaiken televisiojärjen vastaisesti Hullu juttu ei suinkaan kosiskele edes "tavallista katsojaa". JH Hullu juttu: Hullu juttu best of TV2 klo 20.55
Aseiden kauppias
Sarjassa Dokumentti nähtävässä, Johan Erikssonin ohjaamassa jaksossa Tapaus Donner kerrotaan keksijänerosta ja asekauppiaasta Hans Otto Donnerista sekä Suomen teollisuushistorian yhdestä kiistanalaisimmista ja vaietuimmista luvuista. Opettavaista. JH Dokumentti: Tapaus Donner FST5 klo 21.50
"Come on baby, light my fire"
Brittisarja Rockin klassikkolevyt kertoo siitä, mistä voisi luullakin, ja vieläpä onnistuneesti. Sarjassa on perehdytty klassikkolevyjen syntyyn ja merkitykseen. Nyt sarjaan on tehty kolme uutta jaksoa, joiden tähtiä ovat The Doors, John Lennon ja Jay Z.
The Doors -yhtye julkaisi esikoislevynsä 1967 ja teki heti musiikkihistoriaa. Jim Morrison ei ole enää keskuudessamme kertomassa levyn syntytarinaa. Mutta Doorsin alkuperäisjäsenet Ray Manzarek, Robbie Krieger ja John Densmore ovat. Kuten ovat myös manageri Bill Siddons sekä albumin tuottaja Bruce Botnick. Muuten, tiesitkö, että Doors nauhoitti klassikkoalbuminsa vain viikossa? MA Rockin klassikkolevy: The Doors Yle Teema klo 21.05
60:stä nollaan turhan nopeasti
Termiä nero käytetään liian usein, mutta käsikirjoittaja-tuottaja Aaron Sorkin todella on sellainen. Kun miehen uusin, lyhytikäiseksi jäänyt draamasarja Studio 60 alkoi Subilla, olin innoissani. Näin etukäteen kymmenkunta jaksoa enkä voinut ymmärtää, miksi sarja floppasi.
Myöhemmin ymmärrykseni alkoi toimia. Kuvitteellisen tv:n satiiriohjelman tekijöistä kertova Studio 60 väsähti nopeasti ja vieläpä todella pahasti. Energia katosi, synkkyys valtasi sarjan ja, mikä pahinta, osa päähenkilöistä alkoi seurustella keskenään. Romantiikkakortti lyödään aina pöytään vasta viimeisessä hengenhädässä. Se on näyttelijöille merkki siitä, että on aika etsiä uusi työpaikka. MA Studio 60 Sub klo 22.00
Elämästä, kuolemasta
Illan Kotikatsomossa uusittavassa, Esa Illin ohjaamassa elokuvassa Broidit kysytään: mitä olisit valmis tekemään rakkaasi puolesta? Päähenkilöinä ovat kaksi veljestä, joilla on 15 vuoden ikäero ja täysin erilainen elämäntilanne.
Nuorempi veli Joni ( Aaro Vuotila) on kuolemansairas, mutta hän on löytänyt Pärnusta rakkauden ja elämänhalun. Isoveli Sami ( Max Bremer) on menestyvä valokuvaaja, joka on hukannut kykynsä rakastaa. Sami lähtee hakemaan veljeään Suomeen saamaan hoitoa, mutta sairas ei olekaan halukas jättämään perhettään.
Isoveljen alkuperäinen ajatus pelastaa velvollisuudentuntoisesti Joni varmalta kuolemalta alkaa väistyä, kun hän näkee perheen sisäisen rakkauden voiman. Elämä - saati sitten kuolema - ei kuitenkaan ole niin helposti säädeltävissä. Koskettava tarina. JH Kotikatsomo: Broidit TV1 klo 21.00
Olipa toisenkin kerran ihminen
Muistoistani 65 prosenttia liittyy tv-sarjoihin ja elokuviin. Yksi lapsuuden suurista kokemuksista oli ranskalainen animaatiosarja Olipa kerran... ihminen (Il était une fois... l'Homme). Albert Barillén ohjaama 26-osainen sarja valmistui 1978. Samat hahmot seikkailivat sittemmin niin ihmisen sisällä kuin avaruudessakin.
Ensijakso kertoo maailman synnystä, viimeinen maailmanlopusta. Jokainen jakso keskittyy tiettyyn merkittävään ajanjaksoon ihmiskunnan historiassa. Nykyään animaatio näyttää kömpelöltä, mutta silloin aikoinaan sarja oli kova juttu. MA Olipa kerran... ihminen Yle Teema klo 11.15