Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.09.2010 18:10
A A A

Imitaatiota, parodiaa ja sketsihuumoria

Uusi huumorisarja Hilander jatkaa Jopet-shown viitoittamilla linjoilla. Jos eilen Subilla alkanut Ketonen & Myllyrinne tarjoaa modernia kotimaista sketsiviihdettä, Hilander lähentelee viimeistä käyttöpäivää.

Huumoria väännetään imitoinnilla, tv-parodioilla ja sketseillä. Heikki Hilander on ihan pätevä imitaattori, mutta imitoinnin kohteet ovat helpoimmasta päästä. Onhan näitä tarjahalosia, jörndonnereita, hannukarpoja ja hjallisharkimoita nähty ja kuultu ennenkin. Tohtorikiminkinen on sentään tuore idea.

Heikki Hilander on ilmoittanut haluavansa pitkää ja vakaata kansansuosiota. On hänessä siihen potentiaalia, mutta kotimaisen tv-huumorin uudistajaksi Hilanderista ei ole.

Hilander
TV2 klo 20.30

Harrin suhde kahteen naiseen

Vuodelta 2008 uusittava neljäosainen minisarja Lemmenleikit lähestyy ihmissuhdeteemaa hieman erilaiselta kantilta. Se onkin sarjan suurin saavutus. Toki sekin on hienoa, että nuoret ja tuoreet nimet ovat päässeet tv-viihdettä tekemään. Tosin he syyllistynyt juuri nuorten ja innokkaiden perisyntiin: mukaan on tungettu kaikki mahdollinen homosuhteita, adoptiota ja mediaa myöten.

Juristi Harri ( Elmer Bäck) tapaa Kelan sosiaalitädin Elina ( Saija Lentonen) jälkimmäisen työn merkeissä ja ihastuu heti. Elina pyytää Harrilta apua hedelmöityshoitolakiasiassa. Naispari saa vauvakuumeeseensa hieman erikoisen ratkaisuvaihtoehdon. Harri tarjoaa naisille itsensä ja oman ihmissiementehtaansa.

Lemmenleikit
TV2 klo 20.00

Facebook vie Suomen lamaan

Ajankohtaisia aiheita räväkän humoristisesti käsittelevä Hullu juttu palaa TV2:lle. Hullu juttu on muun muassa keksinyt ratkaisun eläkeongelmaan. Jos kansa ei suostu työskentelemään pidempään, työuraa pitää jatkaa keskeltä. Kun Facebook jätetään rauhaan työajalla, tehokkuus nousee kolmanneksen. Toimisto on muutenkin nykyään kuin aikuisten päiväkoti.

Lisäksi pohditaan sopivaa rangaistusta näpistelystä. Lainmuutoksen jälkeen sakkoja saaneita näpistelijöitä ei voi pistää vankilaan. Joten sakkopelote ei enää toimi. Mitä tilalle? Kasvojen värjääminen punaiseksi voisi kenties auttaa.

Hullu juttu
TV2 klo 21.20

Metsä on metsä maasta toiseen

Suomen ja Ranskan välinen etäisyys on tuhansia kilometrejä. Maiden välillä on monia eroja: erilainen ilmasto, erilaiset asukkaat ja erilainen kulttuuri. Olemmeko peräti vastakohtia?

Yhtäläisyyksiäkin maidemme väliltä löytyy, etenkin molempien maiden sydämistä, luonnosta ja metsistä. Ranskalainen Suomi-tuntija Philippe Boucher matkusti kahden vuoden ajan metsistä elävien alueiden eli Kainuun ja Ranskan Keskiylängön välillä. Suomesta mukana ovat hyönteistutkijoita, puunveistäjä, metsäpeurojen kaulustaja, sekä autioituneiden puutalojen suojelija.

Elämää metsästä Kainuussa ja Ranskassa
TV1 klo 18.30

Pikkupoika Hubert Norjasta

Subin aamujen uudessa lasten animaatiosarjassa Hubert puhutaan suomea. Tarinat perustuvat norjalaisen Arne Svingenin suosittuihin lastenkirjoihin. Hubert on seitsemänvuotias koululainen, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Hubert
Sub klo 7.05

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Televisiossa tänään