Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.03.2009 13:16
A A A

Isäni, herrani

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Neorealistinen draama Isäni, herrani (Padre padrone, 1977) oli italialaisten Taviani-veljesten kansainvälinen läpimurto. Elokuvassa seurataan tositapahtumiin perustuen sardinialaisen Gavianon kasvua ja elämää lapsuudesta mieheksi.

Kun Gaviani on kuusivuotias, isä ( Omero Antonutti) ottaa poikansa pois koulusta. Paimentolaisperheen lasta tarvitaan vuoristolaitumilla. Kuri on muutenkin kovaa. Isä mätkii poikaansa turpiin, koska ei muitakaan kasvatustapoja osaa. Saman ikäisiä ystäviä ei Gavianolla ole. Tarina on surullinen, mutta maisemat ovat kauniita. Elokuvan loppupuolella Gavianon elämään astuu myös toivo paremmasta. Vaikka isä onkin väkivaltainen ja lannistava, hän ei silti onnistu tuhoamaan Gavianon elämää lopullisesti.

Yle Teema klo 22.00-23.50

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Televisiossa tänään