Puhutko minulle vai likaisille sukilleni?
Kesän uutuussarjoista positiivisin yllättäjä on tanskalainen draamasarja Lulu ja Leon (Lulu - bankrøverens kone, 2009). Sarjan nimi taitaa kääntyä osuvammin pankkiryöstäjän vaimoksi.
Sarja alkaa, kun Lulun ( Lene Maria Christensen) täytyy lunastaa Leolle tekemänsä lupaus. Leo ( Lars Brygmann) on pysynyt viisi vuotta poissa linnasta, joten Lulun on suostuttava kosintaan. Kun Leo kysyy, että etkö sinä luota minuun, niin katsoja tietää, mihin suuntaan ollaan astelemassa. Juuri siihen suuntaa, mihin mennään, kun miehet tuollaisia kyselevät.
Tietenkin Leo päätyy kiven sisään ja sarja alkaa kehittyä. Lulu joutuu tekemisiin Leon vanhojen alamaailman ystävien kanssa ja poliisitkin ovat kohta perässä.
Sarjan molemmat päänäyttelijät tekevät työnsä ansiokkaasti. Christensenin viljelemä vähäeleinen huumori huvittaa muuten vakavan sarjan keskellä. Brygmann on luihun olemuksensakin puolesta tehty konnaksi. Näyttelijöitä ei turhaan arvosteta Tanskassa.
Lulu ja Leon
FST5 klo 21.40
Maikkari ennakoi ensi vuoden vaaleja
Nyt täytyy ihan hieraista silmiä. MTV3 nimittäin näyttää tänään ohjelman SuomiAreena: Ensimmäinen vaalitentti. Milloinkas ne eduskuntavaalit nyt olivatkaan? Kyllä, virallinen vaalipäivä on vasta ensi vuonna 17.4.
Ehkä Maikkarilla on ajateltu, että aikainen lintu madon nappaa, mutta tämä menee jo naurettavuuksiin. Samalla voisi jo aloitella vuoden 2012 presidentinvaalitenteillä.
Ensimmäistä vaalitenttiä voi kuitenkin katsoa myös muusta syystä. Nimittäin luvassa on Suomen pääministerin Mari Kiviniemen (kesk.) ensimmäinen julkinen tulikoe.
Paikalla kun ovat muidenkin puolueiden puheenjohtajat, kuten kokoomuksen Jyrki Katainen, SDP:n Jutta Urpilainen, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, vihreiden Anni Sinnemäki, RKP:n Stefan Wallin ja perussuomalaisten Timo Soini.
Puolitoistatuntisessa tentissä puheenjohtajat joutuvat vastamaan, miten he ratkaisevat päälle kaatuvat talouden ongelmat. Lisäksi keskustellaan maahanmuuttajista ja maahanmuuttopolitiikasta.
SuomiAreena:
Ensimmäinen vaalitentti
MTV3 klo 19.30
Punk on tauti, joka ei tapa
Tällä viikolla musiikkiaiheisten dokumenttien ystäviä hellitään. Maanantaina esitettiin Kun rytmi oli laki ja tänään on vuorossa kotimaista tuotantoa samasta aihepiiristä. Suomessakin musiikki ja yhteiskunnallinen elämä kulkevat käsi kädessä.
Dokumenttiprojekti:
Punk - tauti joka ei tapa
TV2 klo 22.50
Lapset marssivat tuhansia kilometrejä
Otetaan joukko intiaanilapsia ja marssitetaan heidät yli 6 000 metriä korkealle vuorelle kuolemaan. Ennen kuolemaa annetaan lapsille monipuolisempaa ja parempaa ruokaa. Miksi joku tekisi tällaista? Tätä asiaa pohtii dokumentti Historiaa: Inkojen lapsimuumiot (Perfect Child Mummies).
Amerikkalaisantropologi Angelique Corthals tutki tarkkaan inkalasten muumioita. Kuollessaan eräs pikkutyttö oli ollut kuusivuotias ja tutkijaryhmän "neidoksi" kutsuma noin 15-vuotias. Tutkijaryhmä epäilee, että lapset olisivat olleet ihmisuhreja, joiden tarkoitus oli lepyttää vuorenjumalaa.
Areena Historiaa:
Inkojen lapsimuumiot
TV1 19.00