Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 07.02.2010 15:54
A A A

Sisko, isosisko ja Helsingin Kallio

Kallio on kaupunginosa Helsingissä sekä myös uuden kotimaisen draamasarjan nimi. Sarja väittää olevansa rujonkaunis, mikä onkin aika osuva kuvaus tyylivalinnasta. Sarjan ovat käsikirjoittaneet Mari Perankoski, Tommi Liski ja Juha Jokela, ja sen on ohjannut Rike Jokela.

Tarina alkaa huhtikuusta 2008. Eeva (Mari Perankoski) muuttaa isosiskonsa Piitun ( Irina Pulkka) luokse Kallioon. Piitu tapaa Kimmon (Tommi Liski), joka vaikuttaa sangen mielenkiintoiselta tyypiltä.

Sarja vaikuttaa sangen kiehtovalta, ja siitä tuoksuu todellinen elämä. Huumoria ei juurikaan ole, mutta ei tarvitse aina ollakaan. Huomatkaa, että Kalliosta nähdään näin aluksi kaksi jaksoa peräkkäin.

Kallio
Nelonen klo 22.00

Järkkyvää mieltä on vaikea havaita

Maailmassa on 450 miljoonaa ihmistä, jotka luokitellaan mieleltään sairaiksi. Mielisairaus voi puhjeta minkä tahansa ikäisenä ja missä tahansa kulttuurissa. Se on niin miesten kuin naistenkin vaiva.

Amerikkalainen tiedemies David Rosenhan suoritti vuonna 1972 kokeen, joka mullisti mielen sairauksien tutkimuksen. Hän osoitti, että psykiatria ei pystynyt tekemään eroa mieleltään terveen ja sairaan välillä. BBC:n tuottama dokumentti suorittaa Rosenhanin kokeen nyt uudestaan.

Kymmenen vapaaehtoista koehenkilöä kokoontuu kahdeksi viikoksi yhteen. Koehenkilöistä viisi on tervettä ja viisi mieleltään sairasta. Koehenkilöitä tarkkaileva raati koostuu kokeneista mielenterveyden ammattilaisista.

Prisma:
Mielen sairaus puntarissa
TV1 klo 19.00

Bettina kohtaa isä ja poika Stubbin

Bettina Sågbomin haastatteluita katsoo aina ilokseen. Siksi hävettää hieman tunnustaa, että kun FST sai oman kanavansa, olen löytänyt Bettinan seuraan harvemmin kuin aiemmin.

Tänään ohjelmassa Bettina & Sågbom saa vieraakseen Suomen ulkoministeri Alex Stubbin ja tämän isän, jääkiekkokykyjenetsijä Göran Stubbin. Kun Alexista tuli Suomen ulkoministeri, isä antoi heti tukensa ja oli suorastaan innoissaan. Ohjelmassa vieraillaan myös Jokereiden ja HIFK:n välisessä lätkämatsissa.

Bettina &
FST5 klo 21.00

Kantele soi lasten käsissä

Aika tarkkana saa Pikku Kakkosen ystävä olla, jotta huomaisi lasten makasiiniohjelman uudet sarjat. Seitsemänosainen Kanteleseikkailu on luonnollisesti kotimaista tuotantoa. Kanteletta suomalaisempaa soitinta kun ei olekaan. Lapset tutustuvat kanteleeseen Kati Niemisen johdolla. Perustiedot on nopeasti opittu, ja soittamaan pääsee nopeasti. Ensimmäisessä osassa tutustutaan kantelee osiin ja opetellaan oikea soittoasento seisten soitettaessa.

Pikku Kakkonen
TV2 klo 17.21

Sisustusmatka alkaa Tukholmasta

Jotkut ottavat sisustamisen tosissaan. Kuten Minna Lindberg, joka emännöi uutta sarjaa Sisustusmatkalla Minnan kanssa. Minna matkustaa junalla ympäri Eurooppaa ja tutustuu paikallisiin sisustus-trendeihin ja -perinteisiin. Ensimmäisen jakson kohde on Tukholma. Tulevissa jaksoissa käydään muun muassa Pariisissa, Berliinissä, Amsterdamissa ja Milanossa.

Sisustusmatkalla
Minnan kanssa
Liv klo 21.00

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Televisiossa tänään