Sotilas on muutakin kuin vain ammatti
Ensin tärkeimmät: Kaksiosainen brittiläinen sotadraama Paluu helvettiin (Occupation) on suomalaisesta nimestään huolimatta laadukasta katsottavaa. Minisarja ei ole kerännyt palkintojaan turhasta.
Tarina alkaa Irakin sodasta, Basran invaasiosta vuonna 2003. Kolme brittisotilasta Danny ( Stephen Graham), Mike ( James Nesbitt) ja Hibbs ( Warren Brown) joutuvat tiukkaan tulitaisteluun mutta selviävät kuitenkin hengissä.
Myöhemmin miehet kotiutetaan. Heidän on suuria vaikeuksia tottua siviilielämään. Sotatraumat painavat mieltä jatkuvasti. Kun kotimaassa on tarjolla vain ongelmia, miehet päättävät toisistaan riippumatta palata Irakiin.
Paluu helvettiin
TV1 klo 21.00
Amerikkalaisperhe saa ulkojäsenen
Amerikkalainen komediasarja Muukalaisia Amerikassa (Aliens in America) saattaa vaikuttaa ihan vain tavalliselta uudelta iltapäiväsarjalta. Mutta kyseessä on positiivinen yllätys. Huumori on rohkeaa ja omaperäistä olematta kuitenkaan härskiä tai mautonta. Woody Allen on sanonut, että komedia on tragedia plus aika. Tämän sarjan kohdalla tuo tragedia on 9/11.
16-vuotiaan Justinin elämä ei todellakaan mene putkeen. Jotakin on tehtävä, vanhemmat päättävät. He ottavat kotiinsa vaihto-oppilaan. Yllättäen vaihto-oppilas on pakistanilainen teinipoika Raja, joka on harras muslimi. Terroristiepäilyt nousevat esiin nopeasti. Shown varastaa perheen tomeraa äitiä esittävä Amy Pietz.
Muukalaisia Amerikassa
MTV3 klo 14.10
Rennosti asiaa puoli seitsemältä
TV1 ajankohtainen makasiiniohjelma Puoli seitsemän palaa tv-ruutuun. Sarja saa uuden lähetyspäivän, tiistain. Joten jatkossa Puoli seitsemän nähdään tiistaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin. Työnantajaa vaihtanut Peter Nyman ei tietenkään enää Puoli seitsemässä esiinny. Juontajina toimivat Marja Hintikka ja Mikko Kekäläinen.
Puoli seitsemän -ohjelman periaatejulistus on, että asioihin suhtaudutaan positiivisesti eikä ketään ei kiusata liian tiukoilla kysymyksillä. Maailman pahuus jätetään uutisille ja muille ajankohtaisohjelmille.
Puoli seitsemän
TV1 klo 18.30
Milli ja Molli pitävät kissoista
Pikku Kinossa alkaa uusintana australialainen lasten animaatiosarja kaveruksista Milli ja Molli. Tytöt ovat kovin erilaisia luonteeltaan, mutta silti he ovat toistensa parhaat kaverit. Tyttöjä askarruttaa, miksi he ovat ystäviä, kunnes yhteinen sävel löytyy kissoista.
Milli ja Molli yrittävät olla rehellisiä ja ottaa vastuuta elämästä, mutta myös kiusaaminen ja anteeksiantaminen herättävät ajatuksia. Ensimmäisessä jaksossa muistellaan ensimmäistä koulupäivää, kun tytöt ystävystyivät.
Milli ja Molli
TV2 klo 17.00
Katri etsii isäänsä kaukaa
Venla-palkittu ja katsojia hyvin kerännyt reality-sarja Kadonneen jäljillä jatkuu uusin jaksoin. Ensimmäisessä osassa 46-vuotias Katri etsii isäänsä, jota hän ei ole tavannut koskaan. Urakka ei ole helppo, sillä vaikka Katri onkin syntynyt Helsingissä, hänen isänsä asuu Kuubassa. Sisaruksia Katrilla ei ole koskaan ollut. Sellaisiakin olisi kiva saada.
Kadonneen jäljillä
MTV3 klo 20.00