Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 01.09.2010 13:30
A A A

Taivaan reunalla

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Saksalais-turkkilainen draama Taivaan reunalla (Auf der anderen Seite, 2007) on laatuelokuva, joka on tehty tervejärkisille aikuiskatsojille. Pääteemoja ovat persu- painajaiset monikulttuurisuus ja globalisoitunut maailma, tavallisen perheen tasolta katsottuna. Saksassa asuva turkkilainen Ali muuttaa yhteen fyysisen rakkauden ammattilaisen kanssa. Tämä ei ole Alin pojan mieleen. Yllättävä tragedia muuttaa lähes kaiken. Tapahtumat sijoittuvat Saksan lisäksi myös Turkkiin.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Fatih Akin on eurooppalaisen elokuvan suuria toivoja. Kuten miehen edellinen teos Päin seinää, myös Taivaan reunalla on palkittu maailman elokuvafestivaaleilla lukuisia kertoja.

Yle Teema klo 21.50–23.50

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Televisiossa tänään