Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.09.2010 10:58
A A A

Vertikaalisesti korostunut lapsuus

Brittiläinen tiededokumentti Jättiläislapset kertoo, kuinka lapsen poikkeuksellinen pituuskasvu vaikuttaa hänen terveyteensä ja millaisia ovat arjen haasteet koko perheelle. Ohjelmassa tavataan kouluikäisiä lapsia, jotka ovat kasvaneet huimasti keskimittaa pidemmiksi. Kun 12-vuotiaalla koulupojalla on mittaa jo 220 cm, hän todella erottuu ikätovereistaan. Miltä tuntuu olla päätä ja hartioita pidempi kuin koulutoverinsa?

Lasten poikkeukselliseen pituuskasvuun on monia syitä. 13-vuotias Brenden Adams on maailman pisin poika. Amerikkalaisen Brendenin pituuden syy on geeneissä. Tämä geneettinen ominaisuus ei ole perinnöllinen, ja Adamsin perheen muut jäsenet ovatkin keskimittaisia.

Tiededokumentti:
Jättiläislapset
Yle Teema klo 21.00

Tarkkasilmäistä sokkokokkeilua

Viihteellinen ruuanlaittosarja Sokkokokki jatkuu uusin jaksoin. Tosin ainakin itselläni on aika tarkka mielikuva siitä, että ohjelmassa ei suinkaan tehdä ruokaa sokkona. Ammattikokki on valinnut illan menun. Vieraiden tehtävä on toteuttaa reseptit pelkästään kokin suusanallisten neuvojen avulla.

Ohjelman jujua en itse täysin ymmärrä. Sokkokokki ei käytännössä poikkea mitenkään perinteisestä tilanteesta, jossa ruoka tehdään kirjan reseptin perusteella. Kirja vaan nyt puhuu ääneen. Tai oikeastaan tv-ohjelmassa homma on vielä helpompaa, koska kokilta voi kysellä vapaasti lisätietoja.

Juontajana jatkaa Maria Sid. Tänään sokkokokkeilevia vieraita ovat Anna Puu ja Pete Parkkonen.

Sokkokokki
Nelonen klo 20.00

Varpaat, polvet, peppu ja rinnat

Uusi E!-reality-sarja Candy Girls on ihan sitä samaa roskaa kuin ne muutkin plus vähäpukeisia naisia. Danielle Crawley on saanut mielestään nerokkaan bisnesidean. Hän välittää seksikkäitä nuoria naisia esiintymään erilaisiin tilaisuuksiin, kaikkeen bileistä musiikkivideoihin.

Crawley on siis eräänlainen parittaja. Crawleyn bisnes ja siitä tehty tv-sarja perustuu täysin pehmopornoiluun. Siinä ei ole mitään laitonta, mutta on se vaan typerää touhua. Tuntuu omituiselta nähdä ihmisiä, joiden työ perustuu ainoastaan siihen, että heillä on tissit ja takapuoli. Ihan nolottaa katsoa.

E! Candy Girls
Sub klo 16.30

Rikos voi hyvin Kanadassakin

Kuten kaikki Da Vincin murhatutkimuksia seuranneet tietävät, elämä Kanadassa ei suinkaan ole pelkkää kiva-kivaa. Uusintana nähtävä 26-osainen rikossarja Pirunpeliä (The Intelligence, S1-2) liikkuu sekin yhteiskunnan pimeällä puolella.

Jimmy Reardon johtaa Kanadan länsirannikon järjestäytynyttä rikollisuutta kuin kyse olisi suuresta perheyrityksestä. Reardon on Vancouverin järjestäytyneen rikollisuuden valvontajärjestön OCU:n ykkösvihollinen ja jatkuvan tarkkailun kohde. Järjestöä johtaa Mary Spalding.

Tärkeän asiakirjasalkun sisältö johtaa siihen, että Jimmy Reardon ja Mary Spalding joutuvat tekemään yhteistyötä ja olemaan toistensa vihollisia samanaikaisesti. Mikäli Spalding ei pelaa korttejaan oikein, moni valvontajärjestön agentti paljastuu ja menettää henkensä. Pirunpeliä on laatusarja.

Pirunpeliä
TV2 23.05

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Televisiossa tänään