Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 25.07.2010 16:08
A A A

Kohumammutti saapuu ralleihin

Veeti vilauttelee seuraavaksi Jyväskylässä

Kohumammutti Veeti saapuu seuraavaksi Jyväskylään Neste Oil Ralliin. Mammutti on kiertänyt kesällä jo Kuopion Asuntomessuilla ja Kuninkuusraveissa Oulussa.

Mammutti nousi kuuluisuuteen, kun sen penis aiheutti pienoisen mediakohun. Kun mammutin häntää heiluttaa, sen penis liikkuu. Tämä oli liikaa Kuopiossa. Veeti-mammutti häädettiin Asuntomessuilta Kuopion torille ja edelleen pois koko kaupungista.

Veeti-mammutille puettiin alushousut ja se lähetettiin Ouluun. Kuninkuusraveissa Veeti sai olla esillä synnyinasussaan. Vastoinkäymiset jatkuivat Oulussa, kun epäonnisen otuksen penis katkesi. Jyväskylään mammutti saapuu silti ehjänä ja toimintakunnossa, sillä taiteilija ehti jo korjata rikkoutuneet sukukalleudet.

- Kävin aamuvarhaisella hoitamassa homman. Käytin kunnon aineita. Penis rispaantui jo Kuopiossa, enkä usko, että kyseessä olisi ollut ilkivaltainen teko. Kaikki on taas hyvin, mammutin suunnitellut taiteilija Kimmo Takarautio kertoo.

Veetin saama huomio on yllättänyt Takaraution. Taiteilija on harmissaan mammutin saaman huomion luonteesta ja toivoo, että puheet Veetin vehkeistä voisi jo lopettaa.

- Mammutti on leimautunut nyt jotenkin rivoksi, en suunnitellut sitä sellaiseksi ollenkaan, Takarautio sanoo.

Veeti on vieraillut Jyväskylässä aikaisemminkin. Mammutti kiersi viime vuonna Suomea ja vieraili elokuussa myös Jyväskylässä. Tuolloin Veetin kiertue sai osakseen ainoastaan positiivista mediahuomiota.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Viihde