Waltari 26.3.1994
ANTTI LAUKKARINEN
Helsinkiläinen Waltari antoi kyytiä suomalaiskansalliselle itsesäälin virittämälle jurolle kitararokille lauantaina Tanssisali Lutakossa.
Monelle suomalaiselle rockpoppoolle tunnusomainen raskaalla kitarasoundilla tahkottu paatoksellinen melankolia huuhdeltiin pöntöstä alas. Tilalle tarjottiin ennakkoluulotonta raskaan rockin ja jopa tanssibiitin yhdistelmää. Ja tämä kaikki tarjoiltiin positiivista energiaa huokuvalla lavaesiintymisellä.
Waltari on osannut jalostaa suomalaisen sisun ja jurouden rankaksi kitaroinniksi ja tanakaksi rytmitaustaksi. Kun näihin tuttuihin aineksiin lisätään ripaus koneellistettua rumpukomppia ja heleästi soivat kosketinmelodiat sekä mausteeksi hyppysellinen Lapin eksotiikkaa, saadaan aikaan keitos, joka maistuu suomalaiselta, mutta näyttää kansainväliseltä.
Keikkatilanteessa Waltarin musiikki on kuitenkin jonkin verran suoraviivaisempaa, kun levyltä kuultu kikkailu. Lutakon keikalla koskettimet ja laulumelodia hukkuivat välillä möyryävien kitaroiden taakse ja siksi muutamat uudet So fine! -levyn näppärät melodiat jäivät huomiotta.
Waltarin kitaristien Samin ja Jariotin paikoittain lähes kakofonisen kitaroinnin koossapitävä voima oli rumpali Jannen konebiitin päälle tarkasti soitettu rumpukomppi. Myös muu bändi hallitsee livenä konepohjien päälle soittamisen taidon. Joissakin nopeissa kappaleissa laulaja-basisti Kärtsy tosin luopui bassostaan ja keskittyi laulamisen ohella shown pitämiseen.
Waltarin setti koostui yksinomaan kahden viimeisen levyn kappaleista. Kaksi vuotta sitten ilmestyneeltä Torcha! -albumilla oli poimittu settiin parhaat palat. Mukana olivat mm. kirskuvariffinen The lie of the zombie ja I held you so long, joka sijoittuu rauhallisimpaan päähän Waltarin musiikkiskaalassa.
Keikan komein biisi oli uuden levyn nimibiisi ja sinkkujulkaisu So Fine, jossa taustanauhalta tullut Angelin tyttöjen joiku yhdistettiin teknomusiikista tuttuun bassojumputukseen ja päälle ladattiin vielä rankat kitarasoundit. Ismo Alangon Rämä elämä englanninkielellä eli Piggy in the middle oli saatu kuulostamaan veikeältä lastenlorulta.
Verrattuna Waltarin edellisiin vierailuihin Jyväskylässä, keikka oli nyt ehkä tasaisempi. Kokonaisuus antoi kuvan metallisemmasta bändistä kuin levyllä.
Jyväskylän esiintyminen oli Waltarin Suomen kiertueen viimeinen keikka, sen jälkeen bändi suuntaa pariksi kuukaudeksi Eurooppaan.