| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot | Sanomalehti opetuksessa |
|
|
|
Avantgarderob ja muuta irtaimistoa - Kaarina Valoaalto
KAARINA VALOAALTO Avantgarderob ja muuta irtaimistoa. Tammi 2008. 224 s.
Näin tapahtuu myös hänen uudessa teoksessaan, Avantgarderob, jossa "maailmaan heitetyt" identiteetit sinkoilevat ja etsivät itseään, sukupuoltaan ja toisiaan, omassa hormonaalisessa avaruudessaan. Valoaalto uskaltaa katsoa elämää ja ihmistä groteskista näkökulmasta, kokien välillä ilmiselvästi olemassaolon irrationaalista riemua. Luonto, sukupuoli, ihmisluonto, ovat runoilijan väliaikaisia koteja, joihin hän tekee uusia ja yllättäviä löytöretkiä.
Valtavirran ja marginaalisuuden ristivetoinen jännite on tärkeä osa Valoaallon tuotannon dynamiikkaa. Kulutusyhteiskunnan, sukupuolisuuden, moraalisen traditionaalisuuden kriitikkona, Valoaalto on anarkisti, joka uskaltaa kirjoittaa täysin estottomasti, kierrättää materiaalia välillä provosoivasti ja hyvin groteskisti. Ja sen hän tekee täysin rinnoin ja hallitusti kirjallisuuden ehdoilla, ilman minkäänlaisia kumarruksia naistenlehtien kaiken ymmärtävän humaanin ja mielistelevän terrorin suuntaan. Siksi hänen lauseittensa kapina on aina edellä muotia, ja vailla journalistisen puhemaailman sovinnaisia suojaverkkoja.
Ekstaasi, aika ja sukupuoli
Tietty ekstaattinen kokemus olemisen järjestyksen mielestä ja mielettömyydestä, kielipelien mahdollisuudesta luoda ainutkertainen ja rikkiommeltu elämänkuva, ohjaa Valoaallon naivistis-surrealistisia kokeiluja. Ranskalainen filosofi Georges Bataille määrittelee tämän ekstaattisen elämyksen ikäänkuin ihmisen läpi murhaavan viiltävästi kulkevana sähkövirran leimahduksena, ihminen tuomittuna alastomuuteensa -kokemuksena.
"Olemiseni koostuu ilon parahduksista, lapsekkaista naurunpurkauksista ja ennenaikaisista uupumisista, jotka jättävät minut alastomana kylmyyden ja kohtaloniskujen armoille, mutta minä tahdon koko sydämestäni tulla tällä tavoin hylätyksi, tahdon olla alaston." (Noidan oppipoika).
Tämä alastomuuden ja paljauden eetos, kaikki sovinnaiset roolit ja naamiot riisuva estetiikka, on Valoaallon uutuusteoksen kumouksellisimpia, rajoja rikkovia elementtejä. Kokoelman ensimmäisessä osastossa hän kirjoittaa oikeaoppisen laadukasta, korrektia ja vaikuttavaa novellistiikkaa, siirtyy sitten kielellisten kokeilujen nonsense-maailmaan, piirtää lopulta karnevalistisen kuvan lesborakkauden (ja rakkauden yleensä) inhimillisistä ja metafyysistä rajoitteista ja onnellisuuden vaateista, ihmisen itsekeskeisyyden, toiveiden ja pettymysten, himon ja halun, alati vellovassa ristiaallokossa.
Avantgarderobin näyttämö ja toisinaan katedraali on sukupuolisuus, sen rajoitukset ja turhautumat, ihmisen valta ja alistaminen, nautinto ja onnellisuus. Samanaikaisesti Valoaalto metsästää tälle kokemukselle sekä universaaleja että marginaalisia elämyksen muotoja. Toisinaan siihen tarvitaan psykologisen tietoisuuden lisäksi ajanelämykseen liittyvää suhteellisuusteoriaa, eräänlaista nykyhetkessä tapahtuvaa ikuisuutta. Kuten novellissa Valo hän kirjoittaa: "Kello raksutti. He elivät tätä yksityistä hetkeä kaukana menneisyydessä, sellaista aikaa, joka on jo kauan ollut, ja nyt oli tullut heidän vuoronsa osua sille kohtaa."
HANNU WAARALA
