Delta - Tomi Kontio

A A
9.8.2008 19:23
Kuva: Heini Lehväslaiho

Tomi Kontion runoissa ihmisen kokemusmaailma kinostuu kuin suistomaa.

TOMI KONTIO Delta Teos 2008, 45 s.

Rakkaus, kuoleminen, suru, muistot; Tomi Kontion (s. 1966) viidennen runokokoelman teema ei ole vähempää kuin ihmisen syvimmät kokemukset. Delta on jälleen hieno näyttö siitä, miten ikuiset teemat heräävät yhä uudelleen kipeinä ja kimmeltävinä syvästi yksityisten sanojen kautta. Kontio on kiitetty helsinkiläinen runoilija, jonka monipuoliseen tuotantoon kuuluu myös proosaa - niin aikuisille kuin lapsillekin.

Delta on selkeiden ja hitaiden liikkeiden lyriikkaa; runot etenevät sana sanalta tarkkaanharkitusti ja samalla sulavasti. Kontion runoille hiljaisuus on olennaisempaa kuin äänten ja materiaalin paljous. Niiden voima on juuri kyvyssä luottaa yksinkertaisen kykyyn sanoa paljon: Kontion kiteisessä tyylissä sanat kääntävät aina jotain uutta esiin. Runot ovat pääosin melko lyhyitä, ne hengittävät omaan tahtiinsa tarjoten lukijalle tilaa liikkua maailmassaan.

Jos jumalaa ei ole, niin se on etsittävä. / Jos muuta ei ole, niin aina voi yrittää rakkautta, / että muuta ei olisi. // Totuus on sana, joka tekee sokeaksi. / Sokeus on sana, joka tekee todeksi. / Niin että voi sanoa: meri ja taivas ja taivaalla linnut.

Etsimisen tiloja

Delta tarkoittaa jokien laskupaikoille syntyvää suistomaata, veden mukana kulkeutuneiden ainesten muodostumaa. Kokoelmassa sen voi nähdä ennen kaikkea ajan virrassa muotoutuneena saarekkeena, joka toteutuu kaikissa runoissa yhdessä ja erikseen. Siihen on kinostuneena koko ihmisen kokemusmaailma lapsuuden kirkkaista muistoista ohikiitävään, muodottomaan hetkeen nyt ja kohta.

Taivaalle on jähmettynyt / koivun delta // eilen olin tuolla, tänään täällä, / huomenna laitan lumisia varpuja ruukkuun / ja katson mihin ne katsovat // minne virtaavat oksien joet, / minne muisto, suisto, delta / i sorgen.

Delta näyttää, että raskaidenkaan teemojen ei tarvitse olla upottavia, eikä etsivän kielen eksyttävää. Kokoelman runoissa etsitään sana sanalta sitä, mille ei sanoja ole. Ja sitähän runo parhaimmillaan on. Kontion runot ovat hahmottamisen, etsimisen ja tajuamisen tiloja, joissa hätkähdyttävällä tavalla kirkastuu sellaista, mille muuten ei voi antaa muotoa: sanaton side rakastettuun, ajan ja muistamisen kipu, nimetön suru. Tummasävyisiä runoja kehystävät avarat paikat, tilat ja tunnelmat: taivas, vesi, ranta, valo. Myös usein toistuvat linnut tuntuvat asettuvan osaksi kokoelman avaruutta.

Kontion runoteokset ovat kerta toisensa jälkeen herättäneet ihmetystä ja kiitosta. Viides ei jää vähemmälle. Vain muutamaan runoon kokoelman loppupuolella on livahtanut mukaan sekamelskaa, joka ihmetyttää näin hallitussa kokonaisuudessa. Delta on hämmästyttävän eheä runoteos, josta välittyy paitsi syvä kielen taju, myös kirjoittamisen ilo. Se yltää vaivatta lukijaan saakka. Runovuoden selvää parhaimmistoa.

OUTI KAIKKONEN

Kotimainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia