Jusu Annala - aDIEuXit

A A
11.2.2009 18:58

JUSU ANNALA

aDIEuXit

Ntamo 2008, 48 s.

Jusu Annalan aDIEuXit on neliö. Sen sivut ovat kooltaan 21x21 senttiä, siis tavallista runovihkoa hieman suurempia - kirjainmerkeillä on tilaa hajaantua miten sattuu sinne tänne valkeaan avaruuteen. Sillä aDIEuXit on ennen kaikkea visuaalisen runon kokoelma. Se on myös kielitietoinen kokoelma, jonka nimestä voi lukea epämääräisen joukon sanoja kuten hyvästi, kuole, jumala, minä, se, ja niin edelleen, kunhan ei rajoitu pelkkään suomeen.

Kokoelmalla on alkukielinen motto Wittgensteinin Filosofisista tutkimuksista: "Voisi olla myös kieli, jonka käytössä sanojen 'sielulla' ei ole osaa eikä arpaa". Tulkitsen, että on paneuduttava ilmiasun tarkasteluun, luovuttava tavanomaisesta tulkitsemisesta.

Teoksen ensimmäisessä osassa sivuille on räjähtänyt sanojen sirpaleita, välimerkkejä, kirjaimia joka koossa, toistensa päälle painettuna, kielipuolisena grafeemien rihmastona.

Samassa sanassa törmäävät eri kielet, sanojen sisästä nousee uusia sanoja sulkeissa tai suuremmalla kirjasimella, syntaksi on loputtoman vaihtoehtoinen. Siteerattaessa sitä vaikutuksesta välittyy vain murto-osa: "nauttii / louNASTA kyyn/eleet sil(missä / -encio in g-mnr) / vous plaît".

Jälkimmäinen osa on asettelultaan normaalin säemuotoinen, mutta kieleltään jonkinlaista Baabelin parolea, siankauderwelschgibberishrötvälskaa, jossa on aineksia englannista, saksasta, ranskasta, ruotsista, espanjasta, kreikasta ynnä muista:

"Scheikacken, weichmachen / alles blasfemirjat, somenhamn / - av fasaror!". Tämä palapelibyrinttien osasto jatkaa Annalan esikoisen, niin ikään Leevi Lehdon kustantamolta aiemmin viime vuonna ilmestyneen Paella-kokoelman ja sen avaavan Proteus-runoelman pyrkimystä eräänlaiseen puhuntojen ylikansalliseen synteesiin. Se on kaikkien kielten universaalirunoutta, jota ei käy kääntäminen.

Ntamon sivuilla mainitaan muutamina aDIEuXitin lähtökohtina Lewis Carroll, dada ja Joyce. Minun mielessäni se liittyy lisäksi Mallarmén pyrkimykseen poistaa viittaukset johonkin niin sanottuun todellisuuteen, luoda musiikin lailla suoraan vaikuttavia säkeitä, tehdä runo kuin partituuri. aDIEuXit korostaa kauttaaltaan äänneasua merkityksen kustannuksella, ja aivan eksplisiittisesti säveltämiseen viittaa muun muassa runo ODE 2 JOYce [Op125, D-minor.,Excerto], joka sanoittaa Beethovenin sinfonian finaalin uudelleen joy- ja ce-tavuilla.

Kokoelman hajaantuvista säkeistä on mahdollista koota ymmärrettäviäkin lauseita ja nonsensen seasta jäljittää muun muassa toistuvia Hellaan motiiveja.

Silti luen mieluiten teoksen pintaa: pidän sitä käsivarren mitan päässä, jotta näkisin tekstimassan kokonaisena, huomaisin &:n kaaret ja x:n kulmat, sen miltä pilkku näyttää, kun se yhtäkkiä kasvaa viereisen kirjaimen korkuiseksi. Minkään lopullisen merkityksen artikuloiminen, toisin sanoen prosessin pysäyttäminen johonkin tiettyyn pisteeseen, ei tunnu mielekkäältä tällaisessa simulaation runoelmassa, jonka sisällä merkki on itsenäistynyt todellisuudesta irralleen.

JUHA-PEKKA KILPIÖ

Runous

Kommentoi artikkelia