Veden paino - Seppo Järvinen

A A
18.8.2008 20:59

SEPPO JÄRVINEN Veden paino Runoja. Kuvat Outi Heiskanen. Palladium Kirjat 2008. 79 s.

Soinissa asuva Seppo Järvinen kirjoittaa Intian-matkakuvauksensa jälkeen jälleen matkalla olosta. Nyt kyydissä ovat runot. Tyyli tavoittaa sekä riemussa että alakulossa samaa lennokkuutta ja kaihoa kuin edellisen Pikajuna Mumbaihin -teoksen (2006) proosa.

Järvinen on armoitettu sanaseppo käyttäessään elämäntahtoisia ja humoristisia äänenpainoja raskaiden teemojen tulkkeina. Näitä ovat ikääntyminen, kulttuurin murros, kuolema. Koskettavat muistorunot viime vuosina kuolleille kollegoille (Väinö Kirstinä, Raimo Kanerva, Jarkko Laine) kaihtavat sentimentaalisuutta niin kuin kuoleman läsnäolon koko matkallaan tunnustavan kirjan muutkin kohdat. Silti tunnelma ei ole synkkä, päinvastoin.

Hiljaisuuden ylistystä

Järvinen yhdistää mainiosti toisilleen vieraiden paikkojen ja traditioiden ääriltä keräämiään kokemuksia. "Matkalla kaiken aikaa", hän aloittaa ja rakentaa suomalaisesta junaliikenteestä - myöhästymisineen, supistuksineen - karikatyyrin, joka on ajankohtaisessa osuvuudessaan verraton. Siitä siirrytään juohevasti Tšekinmaalle, Haapamäelle, Pietariin ja Tampereelle, joista runon loikka Intiaan tai Valamon luostariin ei ole pitkä.

Välimerkittömät rivit liukuvat yhteen, sanat sulautuvat yhdessä säkeessä tilanteesta uuteen. Kuva-assosiaatiot vierivät rautahevon nopeudella kadottamatta kosketusta lukijaan; tarttuvaa rytmiä ja kuvallisuutta, joka usein päättyy kevyesti filosofiseen huokaukseen kaiken katoavuudesta, myös runojen.

Tärkeileviä runonrustaajia ja kriitikoita Järvinen muistaa suhteellistaa siinä missä sopivan itseironisesti sanojen riittämättömyyttä ja paradoksaalista ylivaltaa yleensä. Hiljaisuuden hiljainen ylistys on hänen runoilijalleen keskeinen, mutta lapsekasta leikinpitoa hän ei unohda.

Prahan koiria

Antiikin, Raamatun, Intian traditioiden valtavuutta muistaen hän kumartuu kuuntelemaan pienen metsäkiven puhetta ja herkistyy hämmästelemään vanhan esineen yksinkertaista tai lokikirjan mielikuvituksellista tarinaa. Tai samastuu eläimiin, kuten lystikkäässä sarjassaan Prahan koiriin.

Järvinen hyödyntää pienesti mutta tarkasti runokielen tehosteita, mm. typografista leikittelyä, mutta sitäkin hillitysti, sattuvasti, kikkailematta. Oivallinen esimerkki on kokoelman päätösoodi Heidelbergin kaunottarelle, vanhalle painokoneelle. Runosta kasvaa vihdoin runoilijoiden, "vaeltavien retkubardien heimon" ja runouden itsensä ylistys.

Outi Heiskasen grafiikka visualisoi vaikuttavasti kirjan jaksoja, kansansadun, unen ja syvänä välittyvän tunteen sävyissä. Kuviin on hyvä sukeltaa, huokaista ja seikkailla uuteen tekstimaisemaan kuvansiivet mukanaan.

TEPPO KULMALA

Kotimainen kaunokirjallisuus

Kommentoi artikkelia