Cherno - KYPCK

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
29.2.2008 20:57

Ei sota yhtä toveria kaipaa, mutta KYPCK:n doom metal -vyörynnälle maassa makaavan Hiili Hiilesmaan panos on yhtä olennainen kuin Kalashnikoviinsa tarraavan Sami Lopakan, revolveria heristävän Erkki Seppäsen tai näytöstä ihmettelevän Jaska Ylä-Raution.

KYPCK Cherno Uho Production

1500-luvulla Kurskin linnoituksesta käsin käytiin rankaisuretkille tataareja vastaan. 400 vuotta myöhemmin samainen Ukrainan kupeessa töröttävä kaupunki sai toimia historian suurimman panssaritaistelun näyttämönä. Veikkaan kuitenkin, että suomalainen doomryhmä KYPCK ei ole imenyt innoitustaan nimelleen niinkään edellä mainitusta vaan inspiraatiota on villinnyt vuonna 2000 Barentsinmerelle uponnut Venäjän federaation sukellusvene Kursk, joka vei mukanaan 115 onnetonta sielua.

Tai siltä tämä kolkosti kaikuva, venäjäksi laulettu doomjynkky ainakin kuulostaa: jostain syvyyksistä kohoavalta tuhoon tuomittujen piruparkojen epätoivon huudolta.

KYPCK soittaa kohtuullisen kulkevaa doom metallia, mutta se mikä on tehnyt bändistä hypetyksen kohteen on laulujen esityskieli - joka on siis venäjä. Joillakin tämä tökkii enemmän kuin ruokatorvessa pistelevä kaktus. Toisille tämä ei ole sen kummempi juttu kuin Ramm-steinin saksan solkotus tai Finn-trollin ruotsiksi molotus.

Itse venäjää lukeneena pidän KYPCK:n esityskieltä virkistävänä vaihteluna yleiskieli englantiin. Eikä siinä kaikki, slaavilaisessa ilmaisussa on jotain rujon tenhoavaa, joka sopii KYPCK:n lyijynraskaaseen mättöön kuin piiputtava Lada Nevski Prospektille.

Toinen syy, miksi KYPCK:sta on vaahdottu, on se, että yhtyeen kitaristina ja yhtenä biisintekijöistä huseeraa Sami Lopakka, joka on paremmin tunnettu edesmenneen Sentencedin riveistä. Vähintäänkin yhtä legendaarinen on siviilissä tuottajana tunnettu KYPCK-rumpali Hiili Hiilesmaa. Hiilesmaa on kirjoittanut muutaman biisin Chernolle. Basisti Jaska Ylä-Rautio vastaa niin ikään kahdesta lanauksesta.

Venäläiset lyriikat ovat lähtöisin laulaja Erkki Seppäsen visioista. Hirtehiset, usein epätoivoiset ja ilmaisultaan niukat sanoitukset livahtavat levyn talvitaivaan harmaaseen miljööseen yhtä sulavasti kuin intellektuelli länteen.

Cherno ei soittonsa puolesta saa aikaan mitään suurta tunteen paloa, mutta kokonaisuutena levy on sen verran tuore, että pisteitä ropisee. Historiallisista syistä ei liene käsittämätöntä, että tämän tyylilajin meno on ollut rajan tällä puolen jonkinlaisessa paarian asemassa. Ehkä aika on vihdoin kypsä, jotta idästäkin saa tuulla.

PETJA SAVOILA

Kommentoi artikkelia