Nyt on turpaan vedon meininki

30.10.2007 15:26 (Päivitetty 30.10.2007 15:26)
Kuva: Terhi Ylimäinen

Sotajumala teki kovan levyn. Teloituksen kovuutta voi arvioida levynjulkaisukeikalla joulukuun ensimmäisenä.

Petja Savoila

Jyväskylän death metal -ylpeys Sotajumala julkaisi viikko sitten toisen studioalbuminsa Teloitus. Kuten arvata saattaa, ukot ovat tyytyväisiä hengentuotteeseensa. Ja syytäkin on, rieskan kasaan tykittämisessä meni vuoden päivät ja enemmänkin.

- Kyllähän tuota on odoteltu ja nyt se vihdoin on ulkona. Tyytyväinen täytyy olla - kansien ryssimistä lukuun ottamatta, Sotajumalan laulaja Mynni Luukkainen ja rumpali Timo Häkkinen huokaavat.

Mikäs kansissa mättää?

- Kannet nidottiin väärin. Sanoitusvihko ei ole kiinni kansissaan. Tuorein tieto on, että levylle nidotaan uudet kannet ja ne voi sitten käydä hakemassa levykaupasta. Meni vähän säädöksi, Häkkinen kertoo.

Treenikämpällä soitetaan ja nukutaan

Bändi työsti levyä biisi kerrallaan. Sotajumalassa rallit taotaan kasaan porukalla treenikämpällä. Komiteamuotoinen biisinteko voi toisinaan venyä liialliseksi nypläämiseksi.

- Saatoimme jankata jotain biisiä monta kuukautta, kunnes palaset lopulta loksahtivat kohdalleen. Kyllähän Mynni muutaman kerran ärähti, että nyt loppuu se jauhaminen, Häkkinen toteaa.

Koko bändin voimin Sotajumala on päässyt treenaamaan noin kerran kuussa, pienemmällä sakilla useammin. Basisti Tomi Otsala asuu Mikkelissä ja toinen kitaristi, Pete Lapio Helsingissä. Jyväskylässä asuu Luukkaisen ja Häkkisen ohella kitaristi Kosti Orbinski. Silloin kuin porukka oli koolla, ei lusmuiltu. Treenejä saattoi olla neljäkin kertaa viikonlopussa.

- Mutta ainahan se on helvetin mukavaa soitella. Joskus krapulassa se otti koville, mutta itsehän se oli aiheutettu, Luukkainen miettii.

- Kerranhan sä nukuit treenikämpillä, kun me tultiin soittamaan sinne puoli kympin aikaan. Äijällä oli korvatulpat jo valmiiksi korvissa. Me vedetään biisiä täysillä ja mies kuorsaa vieressä bändin taustalakanaan kääriytyneenä, Häkkinen tarinoi.

Jo Teloituksen tekovaiheessa bändillä oli fiilis, että nyt tulee täyttä tavaraa.

- Itse siinä oli koko ajan messissä, että nyt tulee vitun kova levy. Sitä vaan odotti, että milloin muut pääsevät kuulemaan sen. Soundit ja kaikki onnistuivat prikulleen, levy on juuri sen kuuloinen, kuin mitä sen halusimmekin olevan, Häkkinen lataa.

On siinä nimessä jumalakin

Sotajumalan vuonna 2004 ilmestyneen debyyttilevy Death Metal Finlandin yhteydessä vertailuja tehtiin Florida-metallin suurnimien, kuten Cannibal Corpsen tuotantoon. Vaikka suoraviivainen paahto ei ole vierasta Sotajumalalle, on bändi tehnyt vaikutuksen myös teknisellä soitollaan, jota Teloituksellakin on viljelty isolla kädellä.

Niin tai näin, on puhuttu, että Teloitus olisi peräti raskaampi kuin edeltäjänsä.

- Siinä mielessä kyllä, että se on suoraviivaisempi levy kuin Death Metal Finland, Luukkainen arvelee.

- Päättömän kohkaamisen sijaan siinä on enemmän semmoinen turpaan vedon meininki, Häkkinen jatkaa.

Teloitus ei ole mikään konseptilevy. Tätä on kuitenkin kysyttävä bändiltä, joka laulaa sodasta niin kuin teinipopparit vonkaamisesta: mikä tämä sota-juttu oikein on? Ihannoidaanko vai peräti kritisoidaanko tässä sotaa?

- Eihän se niin mene, että jos bändin nimi on Sotajumala, niin meidän on vaan ja ainoastaan laulettava sodasta. Kumpikaan meistä ei ole tätä bändiä ollut perustamassa, mutta muistaakseni bändin nimi oli olemassa ennen mitään muuta, Häkkinen vastaa.

- Taisivat kännissä keksiä sen saunan lauteilla, Mynni miettii.

Kaksikon mielestä sota ja aggressio ovat luonnollisia sanoitusten aiheita death metal -bändille.

- Sotajumalassa ei ihannoida, mutta ei kritisoidakaan sotaa. Sota on ruma ja irvokas asia, tuskin kukaan hirveissä fiiliksissä on meidän sanoituksia luettuaan. Sota on vain yksi aihe josta kirjoitetaan, sanoitukset ovat vain tarinoita, Häkkinen paaluttaa.

- Sille sota-sanalle laitetaan mun mielestä liikaa painoarvoa. Onhan meidän bändin nimessä jumalakin, hän jatkaa.

Nilen mukana isoille lavoille

Sotajumala tekee neljän keikan Suomen minikiertueen amerikkalaisen death metal -veteraani Nilen lämppärinä yhdessä Deathchainin kanssa. Yksi keikoista on Jyväskylän Tanssisali Lutakossa. Häkkisellä olo on kuin muksulla jouluaattona.

- Nile on mulle yksi kovimmista bändeistä ja oikeastaan eräs syy miksi koskaan aloin death metallia enemmän fanittamaan. Levyt on ostettu ja käyty keikkoja Euroopassa asti katsomassa, kun eivät aiemmin tulleet edes Suomeen.

Luukkainen on enemmän black metal -miehiä ja suhtautuukin Nilen lämmittelyyn enemmän ammattilaisen näkökulmasta.

- Se on huima mahdollisuus. Päästään neljälle keikalle, jossa porukkaa tulee olemaan aivan älyttömästi. Ja kun kavereina on Deathchainin ukot niin varmasti tulee olemaan kovat bileet. Sehän on kuin lottovoitto.

Levynjulkaisukeikan Sotajumala heittää ensimmäinen päivä joulukuuta Lutakossa.

- Lämmittelijänä on vaasalainen Ghost Guard. Jotain spesiaalia on luvassa, vierailijoita äärimmäisen todennäköisesti sekä muuta erikoista. Hyvät bileet on tulossa, kaksikko lupaa.

Sotajumala esiintyy Tanssisali Lutakossa 21.11. ja 1.12.

www.sotajumala.com

Kommentit

sikapantteri kirjoitti 01.11.2007 11:52

Hitto, kun onkin komean kuuloista musiikkia.


www.sotajumala.fi stä bongasin että uusi pitkäsoitto löytyy tällä viikolla suomen viralliselta listalta sijalta 17!

Onnea!

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.